Encore

Tähän on tultu- on aika viimeisen blogipostauksen. Teksasin aavikko on jäänyt taa ja edessäni siintää kilometrikaupalla miamibiitsiä. Tai ainakin sellaisen mielikuvan haluan antaa, oikeasti saatan olla esim. jossain hikisessä Starbucksissa kahvilla, koska siellä on saletisti free wifi. Tekisi kyllä mieli mennä uimaan, mutta kai minä nyt tämän tekstin vielä kirjoitan.

Oikea Miami Beach löytyy tuolta horisontista näkyvältä kaistaleelta

Viimeinen viikonloppu El Pasossa sujui leppoisissa tunnelmissa. Oltiin lasten kanssa keskenämme ja tehtiin kaikkea kivaa- käytiin eläintarhassa, mäkkärissä, puistossa, dunkin donutsissa, pyöräilemässä ja iltaruoaksi tehtiin pitsaa. Oli vähän haikea fiilis tehdä kaikkia asioita viimeistä kertaa, mutta toisaalta mieli oli myös innostunut lähestyvästä lomasta.

En muista sanoinko tästä koskaan blogissa, mutta El Pasossa on Copenhagen- niminen huonekalukauppa, jonka pihalla liehuu Pohjoismaiden liput. Se oli silloin aikanaan ekana päivänä Teksasissa aika siisti juttu nähdä jotain suomalaista. Lokakuussa tuuli vei Suomen lipun, ja siitä asti olen kaihoisasti päivittäin ohi ajaessa miettinyt, että joko tänään menen sisälle kysymään, että missä se uusi Suomen lippu viipyy. Viikonloppuna se oli sitten siihen ilmestynyt, ja viisivuotias huusi heti, että pysähdytään ottamaan kuva. Tässäpä siis se.

Voitin salilla arvonnasta lahjakortin kasvohoitoon, ja koska Teksasissa kaikki on isompaa, niin lahjakortin arvo oli 650 dollaria. Jep. Hieraisin itsekin silmiäni että mikä homma, mutta niin se vaan oli oikein kirjoitettu. Joku Kardashianien suosima trendihoito. En valitettavasti saanut lahjakorttia muutettua rahaksi (tuolla summallahan olisi saanut vähintään saunallisen aition Panthersien kotipelistä), joten päätin käyttää sen.

Hoito oli aika eksoottinen ja aika eksoottinen oli myös meikän naama sen jälkeen. Näytin siltä kuin olisin polttanut kasvoni rannalla, vaikken Miamissa vielä ollutkaan. Nyt, kolme päivää myöhemmin, punoitus alkaa vähän jo laskea. Sitä sanotaan, että kauneuden vuoksi pitää kärsiä, mutta minä olen vahvasti sitä mieltä, että ei ole vaivan väärti. Mutta nytpä on iho hetken aikaa hehkeä ja kuulas kuin vessanpeili. Täältä Miamista kun tulee lomakuvia, niin se ei sitten ole aurinko, joka niissä hehkuu, vaan minun pärstä.

Kosmetologi kehotti minua välttämään epäterveellistä amerikkalaista ruokavaliota ("Hyvä kun pääset takaisin sinne Suomeen, missä syötte vain kalaa"), joten hain viimeisen illan kunniaksi tusinan donitseja iltaruoaksi. Viisivuotias söi kolme ja valitti sitten, että jostain syystä hänen vatsaansa sattuu.

Ai miksi amerikkalaiset ovat usein niin tukevia? Koska tusina donitseja maksaa 8,99 dollaria.

Annoin isäntäperheelleni läksiäislahjaksi au pair vuoden kuvista kootun kuvakirjan sekä joulukalenterista säästämäni turkinpippurit. Minä sain heiltä lahjaksi- tättärää- kuvakirjan. Se oli kyllä enemmänkin selfiekokoelma minusta, mutta nytpä on yksi tuliainen enemmän äidille.

Lasten viimeiset sanat minulle olivat: "Mene nyt siitä halailemasta, me halutaan katsoa iPadia!" Jätin heille muistoksi Suomesta tuodut (made in China) pehmolelut, jotka kyllä saivat sitten haleja osakseen. Selvisin jäähyväisistä kyynelittä lentokoneeseen asti, mutta sitten näin ison punanaamaisen miehen ja mietin, että hän on varmaan käynyt samassa kasvohoidossa kuin minä, ja nauratti kyyneleet silmissä.

Seuraaja-au pairini sanoi minulle lähtiessäni, että hänelle tulee ikävä sitä, että joku naureskelee koko ajan vieressä. "Minun pitää varmaan alkaa lukemaan sitä sinun blogiasi, jotta voin hihitellä itsekseni niinkuin sinä aina teet, kun kirjoitat sitä". Oma vitsi, paras vitsi.

Viimeinen selfie. "Voitteko kaikki kattoa kameraan ja hymyillä?" "Mä inhoan valokuvien ottoa!"

Tähän kai pitäisi nyt listata kaikki mahtavat uudet asiat mitä opin vuoden aikana elämästä ja itsestä ja mistälie männynkävyistä, mutta oikeastaan tekisi mieli mennä sinne rannalle makoilemaan. Tämä oli taas vain mielikuvien luontia, oikeasti olen menossa lentokentälle kaveria vastaan. Hän tosin huomasi eilen, ettei hänellä olekaan viisumiasiat ihan kunnossa, joten suhtaudun vähän epäilevästi siihen, että tuleeko sieltä lentokoneesta ulos ketään tuttua vai ei. Toivottavasti tulee, muuten minulla on yksi ylimääräinen lippu huomiseen peliin.

Sanonpa siis vaan lyhyesti, että au pair- vuosi oli mahtava kokemus ja suosittelen lämpimästi kaikille. Helppoa se ei ollut, mutta kun asennoituu siihen oikein, niin se voi olla aika hitsin siistiä. Tavoitteeni oli vuoden aikana keksiä, mikä minusta tulee isona. No, keksin ainakin sen, ettei tulevaisuuden ammattini liity lastenhoitoon millään tapaa, ja päätin suorittaa kesken jääneen tradenomitutkintoni Suomessa loppuun. Siinä samalla voi taas miettiä, että mitäs sitä seuraavaksi tekisi.

Kiitos rakkaille kirjeystävilleni kirjeistä, kerkesin vuoden aikana saada niitä kolme: posti kulkee vähän hitaammin tuota mantereiden väliä. Kiitos Toronton matkaseuralaisille, oli mielenterveyden kannalta erittäin tärkeää päästä edes viikoksi omiensa seuraan. Kiitos kaikista enemmän tai vähemmän tiimspiriteistä watsappviesteistä ja kiitos sille, joka kehitti Snapchatin: kuinka monet naurut olenkaan sieltä jo 240-päiväisen striikin aikana saanut. Kiitos kaverilleni, että ainakin kovasti yrität päästä tänne Miamiin lomaseurakseni, ja kiitos serkulleni, joka vuorostaan viikon päästä hyppää lentokoneeseen ja lähtee kanssani roadtripille länsirannikon valloitukseen.

Kiitos isäntäperheelleni ihan kaikesta. Olen kuullut paljon kauhutarinoita toisilta au paireilta, ja olin todella onnekas, kun sain näin hyvän perheen. Ja kiitos uudelle au pairille hyvin suoritetusta koeajasta- kevyin mielin jätin pienet ystäväni hänen huomiinsa.

Ilmainen vinkki: ne on paljon helpompi pitää paikoillaan, jos ne laittaa laatikkoon

Ja ennenkaikkea kiitos kaikille blogini lukijoille lukemisesta ja tukemisesta ja ahkerasta kommentoinnista! Tämä lysti päättyy nyt näihin kuviin ja tunnelmiin. Minä jään vielä vähäksi aikaa tänne ja palaan Suomeen sitten, kun Liigan playoffit ja valkeakevät alkavat. Eikös siellä silloin jo ala ne kesähelteetkin +35C?

Nyt siellä on pakkasta, tiedän sen siitä, että täällä Floridassa on ihan älyttömästi suomalaisia turisteja kylmyyttä paossa. Olen joka päivä kuullut useampaan otteeseen suomen kieltä jostain, ja tiistaina pelissä bongasin Leijonien, Ässien ja SaiPan pelipaidat. En moikannut, sen sijaan käänsin Teksasin murrettani vielä vähän leveämmälle. Sitä kerkeää suomeksi höpöttää myöhemminkin.

Joillekin suomalaisille olisi voinut vaikka jutellakin, mutta heillä oli turhan kiirus

Jäljellä on siis enää vain hyvästit. Tack o adjö, cheers ja soromnoo, kiitos änd näkemiin! Ei muistella pahalla, ja hymyillään kun tavataan. Terve!

Martta

PS. Tulkaa sitten sellaisella Texas Edition- lava-autolla minua kentälle vastaan, että kaikki laukut mahtuu varmasti kyytiin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koti-ikävästä (ja sen taltuttamisesta)

Intro