The Lone Star State - Au pairina Teksasissa

Eikö ollut hieno klikkiotsikko, tai ehkä ennemmin klikkaamattomuusotsikko... Noh, joka tapauksessa, ajattelin kertoa vähän tästä tavallisesta au pairin arjesta, ettei tämä mene ihan kokonaan hienostelevaksi matkustelublogiksi. Sitä paitsi, sain lukijalta blogipostaustoiveen, että kertoisitko arjestasi. Nousi ehkä vähän hattuun- fanipostia, hehe. (Paitsi ettei noussut hattuun, kun ei ole hattua. Olen etsinyt sopivaa Teksas-tyylistä cowgirl-lätsää, mutta koska mulla on niin keleen iso pää, niin jään aina marginaaliin "one size fits most"- asteikoissa). Koska kyseessä on kuitenkin perhe, niin työni on tavallaan vuorotyötä ja jokainen päivä on erilainen. Käymme aina sunnuntaisin tulevan viikon aikataulun läpi, että kuka vie lapset milloinkin ja kuka kokkaa päivälliset. Myös isovanhempien vierailut muokkaavat päiviä paljon, heidän läsnäollessaan minulla on tavallaan vähemmän, tavallaan enemmän tekemistä. Ja nyt tietysti kuviot muuttuu, kun lapsilla loppui koulu ja ensi viikoll

Kävin alkuviikosta yliyön reissun Sin Cityssä, Nevadassa. Lienee sanomattakin selvää, että mikä tapahtuu Vegasissa, jää Vegasiin. Sen verran voin kertoa, etten voittanut blackjackista miljoonaa, mutta onneksi on ollut jo lottovoitto syntyä Suomeen, haha. Ja ainakin sain noin miljonat naurut tästä reissusta, pidän sitä mammonaa tärkeämpänä. Heippa! Martta

Mulla alkaa olla vähän matkakuumetta ensi viikon Las Vegasin reissun lähestyessä, joten ajattelin tähän väliin kertoa elämäni ensteks mahtavimmasta työviikosta, nimittäin maaliskuisesta kevätlomareissustamme Floridaan Disney Worldiin. Jep, Disney World. Ihan normijuttu, noubigdiil. Ei me lasten kanssa ennen reissua kysytty toisiltamme kuin kolmesti päivässä: "Monta päivää disniin? Enää 12! Huomenna vaan 11! Ja sitten enää 10!" Ja voi sitä riemun määrää, kun lähdön päivä viimein koitti ja noustiin lentokoneeseen! El Pasosta ei tietenkään mene suoria lentoja Orlandoon, joten pääsin jo toista kertaa käymään Houstonissa. Silloin aikanaan, kun olin tulossa perheeseen, lensin sen kautta. Mietinkin, että kummallakohan kerralla jännitti enemmän, silloin vai nyt. Varmaan nyt disniin mennessä... Huvitti, kun ajattelin, että aiemmin olen aina matkustanut yksin/lapsettomassa seurassa, ja nyt minä olinkin se, jolla oli se itkevä lapsonen sylissä koneen peräosassa. No, onneksi la