Kakkavaippapäivitys

Eikö ollut hieno klikkiotsikko, tai ehkä ennemmin klikkaamattomuusotsikko... Noh, joka tapauksessa, ajattelin kertoa vähän tästä tavallisesta au pairin arjesta, ettei tämä mene ihan kokonaan hienostelevaksi matkustelublogiksi. Sitä paitsi, sain lukijalta blogipostaustoiveen, että kertoisitko arjestasi. Nousi ehkä vähän hattuun- fanipostia, hehe. (Paitsi ettei noussut hattuun, kun ei ole hattua. Olen etsinyt sopivaa Teksas-tyylistä cowgirl-lätsää, mutta koska mulla on niin keleen iso pää, niin jään aina marginaaliin "one size fits most"- asteikoissa).

Koska kyseessä on kuitenkin perhe, niin työni on tavallaan vuorotyötä ja jokainen päivä on erilainen. Käymme aina sunnuntaisin tulevan viikon aikataulun läpi, että kuka vie lapset milloinkin ja kuka kokkaa päivälliset. Myös isovanhempien vierailut muokkaavat päiviä paljon, heidän läsnäollessaan minulla on tavallaan vähemmän, tavallaan enemmän tekemistä. Ja nyt tietysti kuviot muuttuu, kun lapsilla loppui koulu ja ensi viikolla alkaa kesäleirit. Tai oikeastaan arki pysyy aika samanlaisena, kuskaan vaan lapsia eri kokoonpanoilla eri paikkoihin kuin tähän asti.

Tämä on aamunäkymä ikkunastani. Otettu muuten ensimmäisenä aamunani El Pasossa

Normiaamuna herään puoli seitsemän maissa ja luen puhelimesta, mitä yön (Suomen päivän) aikana on tapahtunut (siis whatsapista, tänään sain jännitystarinoita koirieni karkuretkestä). Ennen seiskaa olen keittiössä redi tu rokkenroll. Ensin pakkaan kahdelle vanhimmalle lapselle lounaat ja välipalat kouluun. Tämä on yleensä aika haastavaa, kun joutuu ajattelemaan heti aamusta. Peruslounas voisi olla esim. kolmioleipä paistetulla kananmunalla, mustikoita, siivu vesimelonia ja pieni määrä Cheerios-muroja. Välipalaksi vaikkapa omenasiivuja ja välipalapatukka (suklaahipuilla, tietysti). "Eihän se nyt niin vaikealta kuulostanut", no ei, mutta kun pitäähän sitä vaihteluakin tapahtua, ei joka päivä voi mennä samalla. Toisinaan lapset tekee itselleen mikrossa mac´n cheeset, niinä aamuina pääsen vähän helpommalla.

Tässä yhden aamun lounasviritelmät

Kun lounaat on pakattu, laitan itselle kaurapuuron mikroon ja kahvit keittymään (ostin eilen kahvinkeittimen! Maistui muuten mokka erityishyvältä, kun tähän asti olen juonut kotona vain murukahvia). Sen jälkeen menen herättämään/hakemaan pienimmäisen lapsosen sängystään. Vaihdan hänelle vaatteet ja vaipat, yleensä vanhemmat hoitaa isommat lapset valmiiksi aamupalaa varten, joskus minä. 

Aamupala syödään useimmiten koko perhe yhdessä. Minä toin kaurapuurokulttuurini vahvasti taloon- nykyään isäntäperhekin syö silloin tällöin kaurapuuroa, tosin he yleensä laittavat sinne sekaan suolaisia juttuja, kuten soijakastiketta tai salamia. Varmasti ihan hyvää, mutta itse pitäydyn marjoissa ja hedelmissä.

Aamupalan jälkeen lähdetään kouluun, kello on tässä vaiheessa 8-8.15. Vuorotellaan perheen äidin kanssa kuskauksissa, yleensä joka toinen päivä minä vien ja haen ja joka toinen päivä hän. Kuskausreissuun menee noin 1 h 15 min, eli jos lähdin 8.15, kerkesin juuri sopivasti kotiin katsomaan Liigapelit puoli kymmeneltä. Siis silloin, kun kausi oli vielä käynnissä.

Ensin vien isommat lapset kouluunsa, ja sitten pienemmän omaan päivähoitoonsa toiselle puolen kaupunkia. Minulla on aika huono nimimuisti, en muista läheskään kaikkien opettajien nimiä. Minut kyllä tiedetään, joten toisinaan tulee olo, että kaikki tuntee apinan, mutta apina ei tunne ketään. Esim. syntymäpäivänäni eräs nainen, jota en muistanut edes koskaan nähneeni, tuli koulun käytävällä vastaan ja sanoi: "Happy Birthday Martta!" Hämmästyksestä selvittyäni tajusin, että 4-vuotias oli tietysti kertonut hänelle synttäreistäni. Sinällään hauskaa, mutta toisinaan tilanteet on aika noloja, siis minun puoleltani. Yritän parantaa...

Lapset vietyäni minulla on päivä yleensä aika vapaa. Tehtäviini kuuluu joitain kotitöitä, kuten kaupassa käynti ja lasten pyykkien pesu, mutta muutoin voin tehdä aika lailla mitä huvittaa. Usein käyn aamupäivällä salilla tai skypetän Suomeen, juuri parhaaseen salkkarienkatseluaikaan. Puolen päivän maissa syön lounaan, joka on usein edellispäivien jämiä, tai toisinaan, jos perheen äiti sattuu olemaan kotona, käymme ulkona syömässä. Meillä on jo vakiopöytä intialaisbuffassa, mutta kerran käytiin myös sushi-paikassa, ja sanoisinko, että oli aika hyvää. 

Ihankuin muistaisin tämän nimeä enää, joku sushijuttu se oli. Mutta maistui!

Kahtena päivänä viikossa lapsilla on harrastuksia, silloin lähden hakemaan heitä klo 14.40, muina päivinä noin klo 16. Hakuun menee taas samanmoinen tunti viistoistamin, tai oikeastaan vähän enemmän. Amerikassa laki kieltää jättämästä lapsia yksin autoon, joten isot lapset haettuani joudun purkamaan katraan ulos ja mukaan pienimmän lapsen hoitopaikkaan. Tämä on välillä melko aikaavievää, varsinkin jos lapset ovat väsyneitä. Toisinaan tekisikin mieli käyttää klassisia uhkailu-kiristys-lahjonta-taktiikoita, mutta laskettuani espanjaksi sataan esitän parhaimmat neuvottelijankykyni ja homma etenee, lopulta. Näissä lasten kiukuttelutilanteissa on tullut eniten hankaluuksia kielen kanssa, kun pitäisi nopeasti keksiä, mitä sanoo vastaan. Olen kyllä jo huomannut kehittyneeni siinä, vuoden päästä en osaa suomeksi enää kinatakaan (hah, turha luulo).

Kotona ollaan viimeistään puoli kuuden maissa. Yleensä minun hakiessa lapset, perheen äiti tekee päivällisen, ja toisinpäin. Toisinaan minä teen molemmat, vähän riippuen kuinka paljon erikoistilannepelaamista päivä pitää sisällään. Syödään päivällinen useimmiten koko perheen voimin noin klo 18-19. Tämä oli alkuun shokeeraavaa minulle, koska olin tottunut syömään iltaruuan neljän viiden aikaan ja sitten iltapalan kasin ysin pintaan. Mutta aika kätevää on syödä päivällinen niin myöhään ja skipata iltapala, tulee paljon vähemmän tiskiä! 

Päivällisellä syödään milloin mitäkin, hyvin pitkälti kokista riippuen. Isoäiti kokkaa aina aasialaista ruokaa, ja usein monta eri ruokalajia. Perheen äiti tekee pääosin amerikkalaisia ruokia aasialaisin vivahtein, ja minä tietysti suomalaisia perinneherkkuja. Nojoo, oikeastaan alussa tein kaikenlaisia suomalaisia ruokia makarooni- ja perunalaatikoista lihapulliin ja kastikkeeseen, ja selvitin, mitkä ruokalajit menee perheessä jatkoon. Hernekeitto on nyt lähes joka torstainen herkkumme (ehkä joka toinen) ja mokkapalat on ollut jälkiruokasuosikki. Nyt olen jo alkanut vähän "lipsumaan" ruuanlaitossa, en enää tee niinkään reseptin mukaan tiettyä ruokalajia, vaan olen palannut itselleni ominaiseen mitäsattuukaapistalöytymään- kokkailuun. Eilen syötiin herkkurisottoa ala Martta, eli riisiä, jauhelihaa ja kaikenlaisia tölkkivihanneksia/kasviksia keskenään sekoitettuna. Laitoin siihen ihan liikaa suolaa, mutta näiden mielestä se oli just hyvä. Kulttuurieroja. Tänään teen moussakaa, ajattelin, että pitää välillä edes vähän yrittää.

Tottakai se moussaka oli valmis ennen tätä blogitekstiä, joten tässä erittäin imarteleva kuva. Ruoka oli menestys, joten päätin vastedes seurata reseptejä vähän enemmän ja tarkemmin (se, miten kauan päätös pitää, on eri asia).

Päivällisen jälkeen joko tiskaan tai sitten leikin lasten kanssa sen aikaa, kun joku muu tiskaa. Joinain päivinä autan lasten nukkumaanlaitossa, joinain päivinä olen tässä vaiheessa vapaa, noin klo 19.30. Illalla saatan käydä ulkona käppäilemässä, varsinkin, jos olen ollut koko päivän sisällä, tai sitten vaan lösähdän sängylle somettamaan. Yleensä jälkimmäinen. Jonain päivänä haluan vielä mennä ylös vuorille katsomaan auringonlaskua, nyt se on vielä suunnitelman vaiheessa. Mutta pikkuhiljaa, vähänkuin se kahvinkeitin, eihän minulla mennyt edes neljää kuukautta sen hommaamiseen. Enkä ole muuten pyöräillytkään sen edellispäivityksen jälkeen. Hmm, ehkä huomenna.

Vapaapäiviä minulla on viikossa kaksi. Yleensä ne osuu viikonlopulle, tai ainakin toinen niistä, tai toisinaan molemmat on arkipäiviä, niinkuin tällä viikolla to-pe. Vapaapäivinä haaveilen pitkään nukkumisesta, mutta totuus on se, että herään aina viimeistään seitsemältä talon ääniin. No eipä siinä, kerkeääpä tehdä enemmän päivän aikana. Jos perhe tekee vapaapäivinäni jotain "erikoista", esim. menee johonkin tapahtumaan tai vaikka ulos syömään, minut pyydetään aina mukaan. Muutoin vietän vapaapäiväni chillaillen ja elämästä nauttien, lähiympäristöön tutustuen. 

Kuten näistä mun teksteistä on käynyt ilmi, au pair otetaan tottakai lomallekin mukaan. Disney nyt on jo käsitelty, seuraavana on vuorossa viikon kesäloma San Diegossa parin viikon päästä. Viime viikonloppuna oltiin New Mexicossa vuokramökillä Memorial Day Weekendin vietossa (vähänkuin kaatuneiden muistopäivä Suomessa, paitsi täällä se on vapaapäivä) ja käytiin mm. White Sandsin hiekkadyyneillä. Siellä armeija testaa ohjuksiaan, mutta silloin kun ei testaa, se on avoin yleisölle. Joka puolella näkyy vain valkoisia hiekkadyynejä, joilla voi laskea mäkeä. Ihan kuin maailman siistein biitsi, paitsi ilman sitä vettä. Oli muuten yllättävän rankkaa kivuta niiden dyynien päälle, varsinkin jos oli pieniä matkustajia kyydissä.

Hiekkaa, hiekkaa, enemmän hiekkaa

Tämä on sellainen kuva, että "lisää puhekuplat, mitä tapahtuu seuraavaksi?"

Memorial Day- liputus naapurustossa ja kadun varrella. Oli aika hienon näköistä, kun jokaisella postilaatikolla oli lippu pystyssä.

Au pairiuteen kuuluu myös opiskelua. Minun pitää suorittaa 72 tuntia opintoja, jotka jollain tapaa liittyy Amerikan kulttuuriin. Onnekseni asun El Pasossa meksikaanien ympäröimänä, joten espanjan kieli on tarpeeksi kulturellia. Espanjan kursseja oli kuitenkin yllättävän vaikea löytää. Ajattelin, että täällä niitä riittää, mutta oikeasti kaikki puhuvat jo espanjaa, joten englannin kursseja on tarjolla huomattavasti enemmän. Mutta huomenna opintoni viimeinkin alkavat, joten elokuuhun asti olen kahtena iltana viikossa klo 18-20 opintiellä. Hauskinta on se, että suoritan opintoni yliopistolla, joten minustahan tulee tavallaan yliopisto-opiskelija. Enpä olisi uskonut, että sellaisenkin päivän vielä näen.

Au pairiushan on myös tv:stä tuttua puuhaa. Itse en ole ko. sarjoja seurannut, mutta kuulemani perusteella niiden meininki eroaa aika paljon ainakin minun arjestani. Tietysti jokainen on oma persoonansa ja vapaa-ajallansa saa tottakai tehdä ihan mitä huvittaa (järjenkäyttö sallittua, toisinaan jopa suotavaa). Sain tässä taannoin kuulla erään kollegan saavutusten seurauksena, että jos joutuu vankilaan, isäntäperhe ei ole velvollinen auttamaan sieltä ulos. Kannattaa siis hankkia hyviä kavereita sitä varten, tai ehkä sitten vaan yrittää parhaansa pysyäkseen pois sieltä vankilasta. Up to you, niinkuin paikallinen sanoisi. 

Koska tämä oli kakkavaippapäivitys, niin pitää nyt kertoa vähän kakkaakin tähän loppuun. El Pason rajalla on kyltti, jossa lukee: "Welcome to El Paso! Drive safe, Texas style". Näin tein, mutta siitä huolimatta sain sakot. Vielä sellaisessa idioottipöljässä tilanteessa, jossa ei olisi pitänyt sakkoja ottaa. Täällähän saa siis kääntyä punaisilla valoilla oikealle, jos ei tule muita autoja, mutta minäpä en tiennyt, tai sitten vaan ajatellut, että pitäähän siinä silti pysähtyä. Kokonaan. Joten nohevana tyttönä ajelin 15 mph punasilla oikealle pysähtymättä. Tilanteessa ei ollut liiemmin muita autoja, joten näin kyllä, ettei sieltä tule ketään, mutta säännöt on säännöt, ja tietysti olisi pitänyt tietää pysähtyä. Nyt, 75 dollaria köyhempänä, olen kiinnittänyt tähän huomiota, ja tosi harva kyllä pysähtyy, varsinkin jos on monta autoa jonossa kääntymässä sinne oikealle. Mutta minäpä nykyään pysähdyn, ja takanatulijat ajattelee, että mikä grandma siellä taas tötterehtää. Täällä ei myöskään kukaan käytä vilkkua liikenneympyrästä poistuttaessa. Minäkin olen jo lopettanut sen, koska "vain vanhukset tekee niin". Suomeen palatessa olen sitten idiootti, joka ei raski käyttää sitä vilkkuaan, kun pelkää sen kuluvan. Kulttuurieroja.

Oikeasti tämä kakkavaippapäivitys-idea lähti siitä, kun kaverini kyllästyi omiin töihinsä kuunnellessaan minun Disney World- hehkutuksia. Laitoin sitten valokuvan kakkavaipanvaihdosta, ja jo löytyi kuulemma työmotivaatiota. Siispä, au pairiudessa, niinkuin nyt yleensäkin jokaisessa työssä, on hyvät ja huonot puolensa, mutta kun keskittyy niihin hyviin, niin huonotkaan ei tunnu niin pahoilta.

Joskus tunnelma on korkealla... 

... ja toisinaan shit happens keskellä parkkipaikkaa (huomaa yleisö, eväineen)...

...mutta aina kannattaa muistaa, että paistaa se aurinko risukasaankin!

Tällaista on siis minun arkeni täällä, vaihtelevan viehättävää ja melko monipuolista. On minulla myös 2 viikkoa lomaa, siis oikeata lomaa ilman isäntäperhettä, mutta niistä sitten syssymmällä, kun aika on kypsä. Suunnitelmat on ainakin jo suuret :)

Terveisin, Martta

Kommentit

  1. Ihania kuvia ja tuo kakanvaihto kuva sai kyllä äänekkään naurun aikaiseksi :D Kiitos Martta blogistasi hauskaa luettavaa :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Encore

Kalifornia eli sinne ja takaisin

Olipa kerran suomalaine, vegasilaine ja tamperelaine