"Justjoo ja morjensta pöytään, mitähän vielä?"
Tiedän, että mun viime postaus oli iloisten asioiden tulitusta, mutta maailmassa ei voi kyllä olla iloa liikaa, joten jatkan samalla linjalla. Tällä viikolla tuli täyteen vuosi siitä, kun sain tietää au pair- paikkani varmistuneen. Vuosi sitten aloin siis kuumeisesti laskemaan päiviä helmikuun kuudenteen ja Teksasiin lähtöön. Tuntuu vähän hassulta, että nyt aika lailla yhtä kuumeisesti lasken päiviä (69!!) tuohon samaan helmikuun kuudenteen, tällä kertaa se vain tarkoittaa Teksasissa vietetyn ajan loppumista. Eikä tarvitse nyt ymmärtää väärin, nautin kyllä viimeisistäkin päivistäni täällä täysin siemauksin, ja otan ilon irti niin autonkäyttömahdollisuudesta, päiväunista kuin siitäkin, että voi suomeksi kiroilla julkisella paikalla ilman, että kukaan katsoo pahasti. Mutta aatteleppa ite, jos sattus omalle kohalle, että oisit ollu 10kk jossain hornantuutsarissa välillä free wifinkin ulottumattomissa, niin kyllä siinä kovempikin kaveri herkistyis, kun tajuais, että kohta pääsee taas ...