Olipa kerran suomalaine, vegasilaine ja tamperelaine
Ne kohtasivat Vegasissa, eikä siitä sitten sen koommin puhuttu.
Jos asuu parin tunnin lentomatkan päässä Las Vegasista, on mielestäni enemmän kuin suotavaa tehdä sinne vuoden aikana useampi kuin yksi reissu. Siispä otin perjantaina Southwestin jokerinväriset siivet alle ja läksin kohti Sin Cityä ja änhooällää pelillä Vegas Golden Knights vastaan Winnipeg Jets.
Alunperin olin suunnitellut ostavani Haulan numerolla varustetun t-paidan ja kannustavani kotijoukkuetta, mutta viime metreillä vaihdoin Jetsin jengiin ja tein hienon kyltin toivoen, että joku tamperelaine tekisi hattutempun. Tiedostin kyllä, että tällainen Tapparan miähen kannustaminen on aika etäistä etäkärppäilyä ja että siitä mitä todennäköisimmin tulisi kotopuolessa sanomista. Mutta hei, mikä tapahtuu Vegasissa, jää Vegasiin. Sitäpaitsi, kaikki Vegasin nimipainetut t-paidat oli myyty loppuun kuulemma Marc-Andre Fleuryn takia, joten en sitä Haula-paitaa olisi saanut kuitenkaan.
Vaikka olin suunnitellut kannustavani Vegasia, olin silti tyylilleni ominaisesti ostanut lipun vieraspäätyyn ylähyllylle. Perjantai- ilta Vegasissa oli saanut myös monet muut Winnipegin kannattajat liikenteeseen, ja välillä tuntui, että hallissa kuului enemmän kannustushuutoja Jetsille kuin Knightseille. Olipa muuten hienoa, kun vastaan käveli vaikka kuinka monta winnipegiläistä Selännettä, Lainetta, Jokista ja Armiaa. Ensin sanoin jokaiselle "Nice jersey!", mutta jotakuinkin kymmenennen kohdalla kyllästyin ja lopetin. Paitsi yhden Laineen kanssa oli pakko tehdä lähempää tuttavuutta ja pyytää yhteiskuva.
Winnipegiläisten kommentit kylttiini olivat luokkaa "good stuff!" ja "good effort!", kun taas vieressäni istunut vegasilaine osoitti lajitietämyksensä kysymällä: "Patrik who?". Kerroin, että "tuo Jetsin 29, paras suomalaine", jonka jälkeen hän aina selosti Laineen koskiessa kiekkoon, että "heihei nyt se tekee, kato hei nyt se osuu!". Osuihan se sitten, mutta vain kerran. Sain siis pitää lippikseni, jonka olin kylläkin näppärästi unohtanut kotiin. Heitin vaivalla askartelemani kyltin ensimmäiseen näkemääni roskikseen ja päätin tästä lähin pysyä omieni puolella. Vegas voitti pelin lopulta 5-2 ja hallissa oli tunnelma katossa. Oli hauska nähdä, miten hyvin Vegasin uutuusjoukkueellekin on jo muodostunut fanipohjaa.
Erätauolla joku suomalaine tuli suomeksi kysymään, että saanko ottaa kuvan kyltistä, ja menin yllättävästä kielenvaihdoksesta niin hämilleni, että vastasin englanniksi. Hallilta lähtiessä bongasin pari Leijona-paitaa, ja pääsin vuorostani aiheuttamaan hämmennystä kehumalla paitoja suomeksi. Eikä kahta ilman kolmatta- myöhemmin törmäsin vielä yhteen suomalaisporukkaan, ja jopas pääsin taas hablaamaan ensimmäistä kotimaista monen kuukauden edestä.
Reissullani oli pelin lisäksi toinenkin tarkoitus, ja se oli puolimaratonin juokseminen. Sain huippuidiksen juoksemisesta joskus kesällä, ja koska tapahtuma "on vasta marraskuussa, niin kyllähän siihen kerkeää harjoitella". Juu kerkeää, eri asia harjoitteleeko. Torontossa "juostun" viiden kilometrin jälkeen taisin sanoa peruvani koko puolimaratonille osallistumisen, mutta sieltäpä vaan lähtöviivalta itseni löysin. Pisteet muuten tapahtuman järjestäjille- kyllähän nyt jokainen, joka on viettänyt viikonlopun Vegasissa, on sunnuntai-iltapäivänä kello 17 maratonkunnossa. Olin kuitenkin päättänyt päästä maaliin, jos ei muuten niin isäinpäivän kunniaksi, että voi sitten isi olla ylpee.
Puolimaraton tapahtui Las Vegasin pääkadulla Stripillä, joka oli tapahtuman vuoksi suljettu kokonaan liikenteeltä. Lokakuun ensimmäisen päivän ammuskelutapauksen johdosta tapahtuman turvajärjestelyt olivat melko massiiviset, ja paikalla oli älyttömän paljon poliiseja, niin kävellen, mopoilla, autoilla kuin helikoptereillakin. Matkan ensimmäiset mailit oli omistettu ammuskelussa menehtyneiden kunnioittamiseen mm. Vegas Strong- kylttien muodossa. Reitti kulki ihan ammuskelun tapahtumapaikan vierestä, oli aika pysäyttävää kulkea siitä ohi ja vielä pimeällä.
Tavoitteenani oli päästä maaliin asti, ja salaisena haaveenani oli alittaa puolentoistavuodentakainen puolimaratonaikani, jossa siinäkään ei kyllä ole mitään kehumista. Noin viiden kilometrin kohdalla tajusin olevani jo niin pahasti tavoitteesta jäljessä, ettei uutta personal bestiä tällä kerralla synny, joten uusi tavoitteeni oli olla maalissa alle kolmen tunnin. Maili ennen maalia tajusin, että sekin taisi nyt jäädä saavuttamatta, joten päätin olla tyytyväinen, jos pääsisin maaliin asti. Lopullinen aikani oli 3:02:36, mikä vei mehut paitsi minusta, myös sykettä mitanneesta kellostani, josta loppui virta jo hyvissä ajoin ennen maalia. Myöhemmin kello antoi minulle palautumisajaksi 8 päivää, liekköhän riittää.
Vaikka pohdiskelinkin ennen juoksua, että miksi sitä ihminen oli taas niin pösilö, että osallistui tällaiseen, niin päätin kuitenkin matkalla könytessäni, että jonain kauniina päivänä minä vielä juoksen koko 21,1 kilometriä. Se päivä ei vaan ollut vielä tänään ja todennäköisesti se ei ihan heti tulekaan, mutta sitten joskus kuitenkin. Kokemuksena tapahtuma oli mukava, ei sitä nyt ihan heti varmaan tule oltua puolimaratonilla, joka menee sekä Eiffel-tornin että Vapaudenpatsaan ohi. Ja sainhan ainakin hienon t-paidan, joka päällä voi sitten tulevaisuudessa kerätä ihailevia katseita kotimaan lenkkipoluilla. Jos sinne lenkkipoluille ikinä päädyn, tai jos siellä koskaan on t-paitakelit.
Sellaistapa Vegasissa. Kävin minä jossain välissä kasinolla pelaamassakin, mutta valitettavasti sillä ei ollut toivomaani positiivista vaikutusta matkakassaan. Täytynee siis keksiä muita budjetin parannuskeinoja, ettei tarvitse ottaa niitä anatuden vinkkejä käyttöön, jos dollarit loppuvat ennen kotiinpaluuta.
Aurinkoista viikkoa! Ja jos ei se aurinko näy taivaalla, niin mielissä ainakin.
Martta
 |
| Vegasista löytyy "pienoisversio" kaikesta. Tässä New York |
Jos asuu parin tunnin lentomatkan päässä Las Vegasista, on mielestäni enemmän kuin suotavaa tehdä sinne vuoden aikana useampi kuin yksi reissu. Siispä otin perjantaina Southwestin jokerinväriset siivet alle ja läksin kohti Sin Cityä ja änhooällää pelillä Vegas Golden Knights vastaan Winnipeg Jets.
 |
| Vegasiin lentäessä näkymät lentokoneesta ovat aika hulppeat |
Alunperin olin suunnitellut ostavani Haulan numerolla varustetun t-paidan ja kannustavani kotijoukkuetta, mutta viime metreillä vaihdoin Jetsin jengiin ja tein hienon kyltin toivoen, että joku tamperelaine tekisi hattutempun. Tiedostin kyllä, että tällainen Tapparan miähen kannustaminen on aika etäistä etäkärppäilyä ja että siitä mitä todennäköisimmin tulisi kotopuolessa sanomista. Mutta hei, mikä tapahtuu Vegasissa, jää Vegasiin. Sitäpaitsi, kaikki Vegasin nimipainetut t-paidat oli myyty loppuun kuulemma Marc-Andre Fleuryn takia, joten en sitä Haula-paitaa olisi saanut kuitenkaan.
 |
| Oh Canada! |
Vaikka olin suunnitellut kannustavani Vegasia, olin silti tyylilleni ominaisesti ostanut lipun vieraspäätyyn ylähyllylle. Perjantai- ilta Vegasissa oli saanut myös monet muut Winnipegin kannattajat liikenteeseen, ja välillä tuntui, että hallissa kuului enemmän kannustushuutoja Jetsille kuin Knightseille. Olipa muuten hienoa, kun vastaan käveli vaikka kuinka monta winnipegiläistä Selännettä, Lainetta, Jokista ja Armiaa. Ensin sanoin jokaiselle "Nice jersey!", mutta jotakuinkin kymmenennen kohdalla kyllästyin ja lopetin. Paitsi yhden Laineen kanssa oli pakko tehdä lähempää tuttavuutta ja pyytää yhteiskuva.
 |
| "Hei anteeks, saisinko kuvan ton sun paidan selkämyksen kanssa?" |
Winnipegiläisten kommentit kylttiini olivat luokkaa "good stuff!" ja "good effort!", kun taas vieressäni istunut vegasilaine osoitti lajitietämyksensä kysymällä: "Patrik who?". Kerroin, että "tuo Jetsin 29, paras suomalaine", jonka jälkeen hän aina selosti Laineen koskiessa kiekkoon, että "heihei nyt se tekee, kato hei nyt se osuu!". Osuihan se sitten, mutta vain kerran. Sain siis pitää lippikseni, jonka olin kylläkin näppärästi unohtanut kotiin. Heitin vaivalla askartelemani kyltin ensimmäiseen näkemääni roskikseen ja päätin tästä lähin pysyä omieni puolella. Vegas voitti pelin lopulta 5-2 ja hallissa oli tunnelma katossa. Oli hauska nähdä, miten hyvin Vegasin uutuusjoukkueellekin on jo muodostunut fanipohjaa.
Erätauolla joku suomalaine tuli suomeksi kysymään, että saanko ottaa kuvan kyltistä, ja menin yllättävästä kielenvaihdoksesta niin hämilleni, että vastasin englanniksi. Hallilta lähtiessä bongasin pari Leijona-paitaa, ja pääsin vuorostani aiheuttamaan hämmennystä kehumalla paitoja suomeksi. Eikä kahta ilman kolmatta- myöhemmin törmäsin vielä yhteen suomalaisporukkaan, ja jopas pääsin taas hablaamaan ensimmäistä kotimaista monen kuukauden edestä.
Reissullani oli pelin lisäksi toinenkin tarkoitus, ja se oli puolimaratonin juokseminen. Sain huippuidiksen juoksemisesta joskus kesällä, ja koska tapahtuma "on vasta marraskuussa, niin kyllähän siihen kerkeää harjoitella". Juu kerkeää, eri asia harjoitteleeko. Torontossa "juostun" viiden kilometrin jälkeen taisin sanoa peruvani koko puolimaratonille osallistumisen, mutta sieltäpä vaan lähtöviivalta itseni löysin. Pisteet muuten tapahtuman järjestäjille- kyllähän nyt jokainen, joka on viettänyt viikonlopun Vegasissa, on sunnuntai-iltapäivänä kello 17 maratonkunnossa. Olin kuitenkin päättänyt päästä maaliin, jos ei muuten niin isäinpäivän kunniaksi, että voi sitten isi olla ylpee.
 |
| Ja oli siellä onneksi yli 19 000 muutakin atleettia samassa veneessä. Olin lopulta 14 232. maaliintulija, eli en läheskään viimeinen |
Puolimaraton tapahtui Las Vegasin pääkadulla Stripillä, joka oli tapahtuman vuoksi suljettu kokonaan liikenteeltä. Lokakuun ensimmäisen päivän ammuskelutapauksen johdosta tapahtuman turvajärjestelyt olivat melko massiiviset, ja paikalla oli älyttömän paljon poliiseja, niin kävellen, mopoilla, autoilla kuin helikoptereillakin. Matkan ensimmäiset mailit oli omistettu ammuskelussa menehtyneiden kunnioittamiseen mm. Vegas Strong- kylttien muodossa. Reitti kulki ihan ammuskelun tapahtumapaikan vierestä, oli aika pysäyttävää kulkea siitä ohi ja vielä pimeällä.
 |
| Vegas Strong, tähän oli ihmiset saaneet kirjoittaa vahvat terveisensä |
 |
| Mandalay Bay |
 |
| Vegasin tervetulokyltillä oli kukkameri uhrien muistoksi |
Tavoitteenani oli päästä maaliin asti, ja salaisena haaveenani oli alittaa puolentoistavuodentakainen puolimaratonaikani, jossa siinäkään ei kyllä ole mitään kehumista. Noin viiden kilometrin kohdalla tajusin olevani jo niin pahasti tavoitteesta jäljessä, ettei uutta personal bestiä tällä kerralla synny, joten uusi tavoitteeni oli olla maalissa alle kolmen tunnin. Maili ennen maalia tajusin, että sekin taisi nyt jäädä saavuttamatta, joten päätin olla tyytyväinen, jos pääsisin maaliin asti. Lopullinen aikani oli 3:02:36, mikä vei mehut paitsi minusta, myös sykettä mitanneesta kellostani, josta loppui virta jo hyvissä ajoin ennen maalia. Myöhemmin kello antoi minulle palautumisajaksi 8 päivää, liekköhän riittää.
Vaikka pohdiskelinkin ennen juoksua, että miksi sitä ihminen oli taas niin pösilö, että osallistui tällaiseen, niin päätin kuitenkin matkalla könytessäni, että jonain kauniina päivänä minä vielä juoksen koko 21,1 kilometriä. Se päivä ei vaan ollut vielä tänään ja todennäköisesti se ei ihan heti tulekaan, mutta sitten joskus kuitenkin. Kokemuksena tapahtuma oli mukava, ei sitä nyt ihan heti varmaan tule oltua puolimaratonilla, joka menee sekä Eiffel-tornin että Vapaudenpatsaan ohi. Ja sainhan ainakin hienon t-paidan, joka päällä voi sitten tulevaisuudessa kerätä ihailevia katseita kotimaan lenkkipoluilla. Jos sinne lenkkipoluille ikinä päädyn, tai jos siellä koskaan on t-paitakelit.
 |
| Ja olihan tämä mitalikin aika hieno matkamuisto |
Sellaistapa Vegasissa. Kävin minä jossain välissä kasinolla pelaamassakin, mutta valitettavasti sillä ei ollut toivomaani positiivista vaikutusta matkakassaan. Täytynee siis keksiä muita budjetin parannuskeinoja, ettei tarvitse ottaa niitä anatuden vinkkejä käyttöön, jos dollarit loppuvat ennen kotiinpaluuta.
Aurinkoista viikkoa! Ja jos ei se aurinko näy taivaalla, niin mielissä ainakin.
Martta
Kommentit
Lähetä kommentti