Yleensä vietän vapaapäiväni kotona chillaillen, mutta tällä kertaa otin viikonlopustani kaiken irti ja suuntasin torstaina Dallasiin pääkohteenani Rammsteinin keikka ja sivuhupina änärihallin näkeminen edes ulkopuolelta (pääsimpä sentään fanikauppaan). Tämä reissu oli odotettu- ostin liput huhtikuussa ja kirjoitin silloin kalenteriin "87 päivää Dallasiin!" Ja kuten aina, hyvää kannatti odottaa.
Heti alkuun kommentti kaikille Sue Ellenin jne. faneille: mä olen liian nuorta sukupolvea, joten reissuni ei sisältänyt minkäänlaista televisiosarja Dallasin hypetystä, pahoitteluni.
 |
| Dallas Starsin kotiareena |
Olen ehkä vähän tuuliviirimatkustelija, koska aina jokaisen kaupungin kohdalla ajattelen, että vitsi miten kiva paikka, tänne voisi vaikka muuttaa. Mutta Dallas oli nyt kyllä tähänastisista matkakohteista paras! Ehkä siksi, että siellä on Teksasin meininki, mutta ei niin aavikkoista kuin El Pasossa. Joka puolella oli vihreää, rakennukset oli koooorkeita ja ihmiset mukavia. Enkä tällä kertaa hukannut mitään- passi, hammasharja ja aurinkolasit olivat tallessa vielä kotiinpalatessakin.
Ennen reissua olin googlannut "mitä tehdä Dallasissa" ja vastaus oli, ettei siellä voi tehdä oikein mitään. Selvä homma! Ainoa nähtävyys on kuulemma JFK:n muistomerkki, ja sen nähtyään voi lähteä kotiin.
 |
| J.F. Kennedy murhattiin jotakuinkin näillä main. |
 |
| Tässä Trivial Pursuitiin nippelitietoa, tai minä en ainakaan tiennyt tätä ennen nimiä "John Fitzgerald" |
Mutta oikeasti Dallasissa voi, yllätys yllätys, tehdä muutakin. Voi esim:
 |
| Olla kiitollinen |
 |
| Kuvitella olevansa Pariisissa Louvressa |
 |
| Saada niskan kipeäksi rakennuksia katselemalla |
 |
| Räpsytellä ripsiä |
 |
| Pitää kahvitauon |
 |
| Kuvitella uudelleen olevansa Ranskassa (mikä tää juttu nyt on?) |
 |
Ihailla maisemia
(nojoo ei kovin kummoinen maisema, mutta näkyy ainakin Teksasin highway ja kaukaisuudessa downtownin rakennukset) |
 |
| Pitää uudelleen kahvitauon |
Keikkapaikka oli vähän kauempana keskustasta, joten otin hotellinkin sitten sieltä suunnalta. "Vähän kauempana keskustasta" tarkoittaa siis vähän köyhempää seutua, ja hotelli olikin juuri sen näköinen, että siellä tapahtuu kaikki ne televisiosarjojen murhakohtaukset. Vähän siis jännitti, mutta... selvisin. Eikä, oikeasti hotelli oli tosi hyvä, ei pidä antaa ulkonäön pettää. Ja siinä vaiheessa, kun respa kertoi hotellin olevan tänään täynnä jollekin keikalle menijöitä, niin tiesin olevani oikeassa paikassa.
Koska hotelli oli jossain hornan tuiterissa, niin meinasin ensin vuokrata auton kulkeutumisen helpottamiseksi. Sitten aloin epäröimään, että entäs jos joku pöllii sen siellä oudolla alueella, joten päätin pitkästä aikaa turvautua julkisiin kulkuvälineisiin. Ja olihan se nyt kymmenen kertaa halvempaa, ja kyllähän julkisilla liikennevälineillä pääsee tutustumaan paikalliseen kultuuriin paljon enemmän kuin henkilöautolla. Viimeksi olin käyttänyt bussia tammikuussa; silloin olin myöhässä töistä ja räntäsateessa raahauduin Jumbon kulmalle pysäkille vain havaitakseni, että olin hukannut bussikorttini, ja siinä kirotessani ajattelin, että onneksi kohta olen aurinkoisessa Teksasissa eikä tarvitse liikkua busseilla pitkään aikaan. Mutta nyt aika on kullannut tuonkin muiston, joten hyppäsin linikkaan ja lähdin seikkailemaan.
 |
| Pelkän kädenheilautuksen sijaan kohtaavat bussit pysähtyivät, kuskit avasivat ikkunat ja heittivät leppoisat whats upit kaikessa rauhassa. |
Ja se itse keikka oli mui bien eli jättebra! Suurin toiveeni oli ollut kuulla "Amerika" Amerikassa ja se toteutui. Kuvamateriaalit jäi valitettavasti astetta surkeammalle tasolle, mutta sehän tarkoittaa vain sitä, että on enemmän keskitytty keikan kuunteluun kuin valokuvaamiseen. Mutta hei, samalta ne keikkapaikat näytti niin Vantaalla kuin Dallasissa!
 |
| RockFestiltä saamaani kuvamateriaalia kesäkuulta... |
 |
| ...ja sama lakana Dallasissa pari viikkoa myöhemmin |
Sain kanssakeikkailijoilta rispektiä, kun kerroin nähneeni Rammsteinin kolme kertaa Euroopassa. Eli siis, jos suomalaisen korvaan kuulostaa hienolta Dallasin keikalla käynti, niin dallasilaisen korvaan kuulostaa yhtä hienolta Seinäjoen keikalla käynti. Aika hauskaa, on vaan kyse siitä, miltä kantilta asiaa ajattelee.
 |
| Toiselta kantilta ajateltuna Texas on takaperin saxet |
Nyt mä rauhoitun matkustelun osalta vähäksi aikaa, tarkemmin sanottuna 72 päiväksi (aamukampa on viritetty lomaan!). Olen lentänyt tänä vuonna jo niin paljon, että ihan hirvittää ajatella sitä saastuttamisen määrää. Vaikka kai ne koneet olisivat lentäneet ilman minuakin.
Olen kyllä useamman kerran ajatellut tässä viime aikoina, että jos joku olisi syksyllä au pairiksi hakiessani kertonut minkälaista tästä tuleekaan, niin en kyllä olisi uskonut. Siis positiivisessa mielessä. Viimeisten viiden kuukauden aikana (aika on mennyt älyttömän nopeasti) on tapahtunut niin paljon kaikkea, etten olisi voinut kuvitellakaan. Olen reissannut tosi paljon, tutustunut uusiin ihmisiin, oppinut ihan älyttömän paljon ja saanut erilaista perspektiiviä asioihin. On tullut tarpeeseen ne kaikki koulunpenkillä istutut kieltentunnit- parasta oli silloin New Yorkin kurssilla kolmantena päivänä nähdä saksalaisten ilme kun sanoin, että niin, mä puhun kyllä saksaa ja oon ymmärtänyt lähes kaiken teidän puheesta. Kielitaito on kyllä kohentunut täälläkin aika paljon, osaan esim. laskea koreaksi neljään, veikkaan että siitä taidosta tulee olemaan elämässä vielä paljon hyötyä. Ja kulttuurituntemus yleensäkin! Morjens. Vähän jopa nolottaa tajuta, kuinka yksipuolisesti olen ajatellut just esim. Aasian maista, että kaikkihan ne on samanlaisia kiinajapanikoreoita, vaikka oikeastihan se on sama asia, kuin sanoisi suomalaista ruotsalaiseksi. Yngh.
Kaikkein parasta on kuitenkin ollut oppia tuntemaan itseään paremmin ja myös tajuta perheen ja ystävien merkitys. Sanotaan, että ihminen oppii arvostamaan asioita vasta kun menettää ne, ja vaikken nyt ole lopullisesti mitään menettänytkään, niin tämä välimatka on kyllä opettanut arvostamaan niin pieniä kuin vähän suurempiakin asioita elämässä. Yllättävistä asioista on tullut merkityksellisiä ja ihan tosi siistiä on se, että mun blogilla on lukijoita! Sitäkään en ehkä olisi tänne lähtiessä uskonut, että kirjoitan blogia ja että sitä vielä joku lukeekin. Kiitos siis siitä.
Tiistaina on USA:n itsenäisyyspäivä, mutta pidimpä nyt tällaisen kiitospäivämäisen loppusaarnan tässä. Hilpeää heinäkuuta joka tapauksessa!
Martta
Kommentit
Lähetä kommentti