Tour de El Paso

Jep, on olemassa sellainen pyöräilykisa, mutta en aio osallistua, vaikka ahkerasti olenkin pyöräilemättömyyttä täällä treenannut. Sen sijaan kävin ihan oikealla El Pason turistibussikierroksella, ja olipa muuten hauskaa!

El Pasoa kiertäessä löytyy yllättävän erilaisiakin paikkoja. Tää on mun "kuvittelen olevani Kaliforniassa"- maisema

Heti alkuun unohdetaan kylläkin mielikuvat turistirysien kaksikerrosbusseista ja istahdetaan ihan tavalliseen minibussiin ihan sillä omalla pienellä porukalla. Ei ole tungosta tälle kiertueelle. Kuski kysyi, mistäs te kaikki olette kotoisin, ja naureskellen selitin, että ympäri maailmaa tullaan: Japanista, Suomesta ja USA:sta. Ihmettelin, kun opas alkoi sitten kovasti vertailemaan El Pasoa Phoenixiin, mutta kohta kävi ilmi, että hän oli vain kuullut väärin: finnish ja Phoenix, aika sama.

Alkuperäinen syy tälle turismille oli siis japaninserkun vierailu, kun piti keksiä hänelle jotain mielekästä tekemistä. Meitä oli reissulla minä, aasialaistaustaiset isovanhemmat, japaninserkku ja isäntäperheeni viisivuotias poika, elikkä siis se 5v oli ainoa, jonka äidinkieli on englanti. Toki isovanhemmat ovat asuneet tällä mantereella jo kauan ja vähän pidempään, mutta varsinkin erityissanojen kohdalla sanasto on välillä hakusessa, ihankuin itsellänikin. Olikin sitten älyttömän hauskaa, kun opas kertoi vitsin villin lännen lyijymyrkytyskuolemista, mutta kukaan ei nauranut, joten hän joutui selventämään "Se oli siis vitsi. Ymmärsittekö?". Hiljaisuuden jatkuttua liian pitkään vastasin lopulta, että eipä taidettu ymmärtää, joten hän rautalankaa apuna käyttäen selitti vitsin. Vitsithän ei suinkaan ole parhaita silloin, kun ne joutuu selittämään, vaan silloin, kun ne joutuu selittämään kolme kertaa. Mutta opas oli tosi kärsivällinen ja sinnikkäästi selitti kaikki seuraavatkin ymmärtämättä jääneet vitsit. Maksettiin kyllä sitten hyvät tipit hänelle.

Ajettiin muun muassa Rio Granden eli USA:n ja Meksikon rajalla kulkevan joen vartta jonkin matkaa. Valtioiden raja menee jotakuinkin keskellä jokea, mutta korkea aita on maalla USA:n puolella. Opas varmisti meiltä ulkomaiden kansalaisilta, että onhan teillä jonkinlaiset henkkarit mukana, koska rajavartioston pysäyttäessä hän joutuisi vankilaan "paperittomien vieraiden alieneiden" kuljettamisesta. Tälle me kyllä osasimme naureskella, vaikkei se tietenkään ollut vitsi.

Pikselimössön ja sumun keskellä näkyy iso punainen X, josta Meksiko alkaa. "Ja X merkkaa paikkaa, jonne et halua mennä", opas sanoi.

Yhden rakennustyömaan kohdalla opas kertoi, että tähän rakennetaan uutta hotellia. Minulla oli kielenkannoissa pitelemistä, kun teki mieli kysyä, että miksi. Käykö täällä muka niin paljon ulkopaikkakuntalaisia, että uusia hotelleja tarvitsee rakentaa... Mutta ei sillä, seuraavalla kadulla oli sitten parveke, jolla itse Kennedy on aikoinaan El Pasossa vieraillessaan pitänyt puhetta kansalaisille, joten kai täällä silloin tällöin käy tärkeitäkin vieraita.

El Pasossa on iso armeijan tukikohta Fort Bliss, jossa käytiin myös. En ollut käynyt siellä aiemmin, tai kerran kyllä vahingossa eksyin hyvin lähelle. Olin etsimässä Dunkin Donutsia (tämä tapahtui ehkä huhtikuussa) ja säikähdin, kun yhtäkkiä olinkin portilla, jossa sotilaat pysäyttävät jokaisen ja kysyvät henkkareita. Säikähdin siis sen takia, että ajattelin ensimmäiseksi eksyneeni Meksikoon, joka tietysti järjellä ajateltuna on vastakkaisessa suunnassa, ja myöskin järjellä ajateltuna sinnepäin ei kyllä amerikansotilaat paljon henkkareita kysele. Siinä sitten paniikissa en yhtään tajunnut, mitä sotilas minulta kysyi, ja monen excuse me voitko toistaa- pyyntöni jälkeen hän huokaisi ja sanoi liioitellun hitaasti: "Hi. Ma´am. Welcome. To. Fort. Bliss. Can. I. Have. Your. ID. Please?" Kyllä muuten nolotti. Sopersin jotain, että kahvia mä vaan etsin, miten täältä pääsee pois, ja sotilas vastasi turhan dramaattisesti, että "meillä on nyt tässä tasan kaksi vaihtoehtoa, ma´am. Voit kääntyä ympäri joko tässä tai sitten tuolla". Valitsin jälkimmäisen, otin ajokorttini, ja päätin, että pitäköön tunkkinsa, minä en Fort Blissiin enää saavu.

No mutta, sanathan on tehty syötäviksi vai miten se meni. Vaan tällä kertaa minulla olikin itse päällikkö mukana, koska se meidän opas oli siis eläköitynyt sotaveteraani. Kun sotilaspoika siinä portilla sitten jotain taas viisasteli, niin opas löi sille luun kurkkuun ja kaveri jäi portille hämilleen söörjessöör- asentoonsa. Ha. No mutta, Fort Bliss oli mielenkiintoinen kompleksi, oikeastaan se on kuin oma kaupunkinsa. Siellä asuu n. 90 000 sotilasta puolisoineen ja lapsineen, ja talon koosta aina näki, että kuinka korkeassa asemassa asukas on: oli kaikenlaisia asumuksia soluasuntoloista melko hulppean näköiseen omakotitaloon, jonka pihalla liehui tietysti jenkkilippu commander- kyltin päällä. Armeijakokemuksen jälkeen pysähdyttiin meksikolaisessa leipomossa virvokkeille ja opas pohdiskeli, että voisikohan ottaa au pairin, vaikkei ole lapsia kotona. Vastasin, että ei ainakaan tämän järjestön kautta, mutta hän jäi kovasti jankkaamaan, kuinka kiva olisi, jos joku nuori tyttö tulisi hoitamaan kotiaskareet ja ruokaostokset. Hmm.

Oli mikä kiertoajelu hyvänsä, niin tämä on El Pason paras paikka. Lapset huutaa aina ohi ajaessa kilpaa: "Finnish flag! American flag! Swedish, Danish and Norwegian flags!" Kuka lie opettanut...

Mitään suurempia nähtävyyksiähän El Pasossa ei ole, mutta oli kuitenkin mielenkiintoista kuulla paikalliselta tarinoita eri kaupunginosista. Joissain kohti kyllä vähän kyllästytti perus kaupungintalohöpinät jokapäiväisen koulumatkan varrella, kun ajan niistä ohi noin neljä kertaa päivässä, mutta kokonaisuutena reissu oli antoisa. Opin, että El Pasosta pääsee pois myös junalla, se kulkee lännessä Los Angelesiin ja idässä aina Floridaan saakka. Tietysti eri asia, että kuinka kauan matkassa kestää ja kuinka miellyttävää se on, mutta on ainakin olemassa vaihtoehto lentämiselle. Opin myös, että rautatie oli aikoinaan se juttu, mikä sai El Pason kukoistamaan, jos niin voi sanoa. Ennen rautatietä oli vain levoton ja turvaton villin lännen meininki. Jossakin täällä lähistöllä on muuten se vankila, josta Billy the Kid pakeni. Vai auttoiko se kaverinsa karkuun vai miten se meni, mutta joka tapauksessa. En ole vielä päättänyt, että kiinnostaako niin paljon, että menisin joku päivä käymään siellä (se on museo).

Myöskin opin, että meidänkin pihalle näkyvä Cristo Rey-vuori onkin kauan aikaa sitten sammunut tulivuori. Vuoren päällä on ristipatsas, jonka olen ajatellut muistuttavan sitä Rio de Janeiron Kristus- patsasta (toki huomattavasti pienemmässä koossa), ja nyt sitten selvisi, että ne ovat saman kaverin pystyttämiä. Eli siis käytännössä katsoen olen melkein käynyt Brasiliassa.

Parempaan en nyt puhelimellani pihaltamme pystynyt, mutta tuon keskimmäisen vuoren vasemmassa huipussa näkyy pienen pieni kepakkoa muistuttava piikki, joka on se patsas. Ihankuin ois Riossa, eiks vaan?

Kierros kesti kolme tuntia ja olimme etukäteen kauhistelleet, että toivottavasti se ei ole kamalan tylsä, ettemme kaikki nukahda sinne autoon. Viisivuotias simahti tietysti lähes välittömästi pikkubussiin istahdettuamme ja isoisä pian hänen peräänsä. Siinä vaiheessa, kun etupenkiltä alkoi kuulua isoäidin kuorsaus, minua vähän nolotti ja piti selvittää oppaalle, että ei tämä sun jutuista johdu, heillä on vaan ollut pitkä päivä tänään El Pasoon matkustaessa. Loppupeleissä minä olinkin sitten ainoa, joka pysyi hereillä koko kolmituntisen ja onneksi sentään muutkin vuorottelivat torkkuvuoroissaan.

Otin kierroksella tasan yhden kuvan, mikä on minulle aika poikkeuksellista (nuo aiemmin esittelemäni olivat tässä puolen vuoden aikana räpsimiäni mestariotoksia). Jotenkin tuntui, että minulla on jo kuva kaikista paikoista joissa kävimme, tai sitten ajattelin tulevani sinne vielä joku päivä uudelleen. Se ainut ottamani kuva oli tästä teksasilaiseen tyyliin koristellusta terdestä, opas sanoi siitä vain, että Teksas on iso ja sitä myöten Teksasissa kaikki on isoa.

Tähän sopisi kaupassa näkemäni huoneentaulun teksti, jossa luki "Keep calm and carry".

Jotenka, jos ikinä koskaan milloinkaan kukaan eksyy El Pasoon sitä uutta hotellia testaamaan, niin voin suositella ajanvietteeksi kiertoajelua. Siinä saa ainakin muutaman tunnin rattoisasti kulumaan.

Martta

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Encore

Kalifornia eli sinne ja takaisin

Olipa kerran suomalaine, vegasilaine ja tamperelaine