Odottavan aika on pitkä

Olen viimeiset kolme kuukautta odottanut kesälomaani kuin kuuta nousevaa. Au pairiuteen kuuluu kaksi viikkoa palkallista lomaa (on muuten elämäni ensimmäinen oikea loma töistä) ja ensimmäisen viikon käytän nyt syyskuussa Kanadan reissuun. Eilen, aamukamman näyttäessä 10 päivää, tuli mieleen, että niitä päiviä voisi nyt ollakin vähän enemmän, koska tajusin välilaskuni olevan Houstonissa. Siellähän hurrikaani Harvey on tehnyt melkoista tuhoa, ja kaikki, mukaan lukien lentokenttä, on pitkälti suljettuna.

No ei siinä muutakuin puhelua lentoyhtiöön, josta ystävällisesti kerrottiin, että pientä lisämaksua vastaan voisin vaihtaa lentoni kulkemaan Denverin kautta. Dollaritietoisena matkustajana olin tietysti ostanut lennot lentoyhtiön sijaan halpismatkatoimistosta, joten lentoyhtiötäti kehotti olemaan suoraan yhteydessä heihin muutoksen tekoa varten. Will do, ma´am!

Odottelin CheapOairin (mainitsin nimen tässä ihan vain luottamusta herättääkseni) asiakaspalvelujonossa vajaan tunnin, kunnes intialaisaksenttinen virkailija vastasi. Selitin asiani ja hän ei tuntunut ymmärtävän. "Siis minkä tähden et voi lentää Houstonin kautta?" Mietin, että voinko muka oikeasti olla ensimmäinen asiakas asian tiimoilta hänen kohdallaan, en varmasti voi, ja voiko muka oikeasti olla niin, ettei hän tiedä viime päivien tapahtumista. Kerroin sitten kuitenkin hurrikaanista ja lentokentän ainakin osittaisesta sulkemisesta, jonka jälkeen hän ainakin väitti ymmärtävänsä. Hän soitti lentoyhtiöön, josta hänelle sanottiin kaiken olevan ok, "lentoja ei ole peruttu", ja kehotti minua elämään jännityksen vallassa seuraavan viikon. "Mikäli perjantaina näyttää epäilyttävältä, soita uudelleen, niin etsitään sinulle korvaava lento". Eli nyt siis vaan odotan ja toivon, että lentokenttä tosissaan on toiminnassa 9 päivän päästä.

Missään nimessä en kyllä valita, tämä minun mahdollinen lento-ongelmani on oikea luksusongelma verrattuna muihin hurrikaanin aikaansaannoksiin. Uutiskuvat ovat aika karua katsottavaa. Koska Teksas on iso osavaltio, pinta-alaltaan suunnilleen kaksi kertaa Suomen kokoinen, niin hurrikaani ei vaikuta El Pasoon asti juuri mitenkään, ainakaan siis sääolosuhteissa. Ainoat, mistä hurrikaanin näkee, ovat jokaiselta kaupan kassalta löytyvät keräyslippaat uhrien auttamiseksi ja motarilla tiedotteet tien olevan suljettu Houstonin kohdilla. Eipä voi sanoa, ettei varoitettu ajoissa, koska Houstoniin on matkaa noin 1200 km. Myös bensa-asemilla hurrikaanin vaikutus näkyy. Ihmisillä on iskenyt paniikki bensan loppumisesta, kun bensiinijalostamot ovat tulvan turmelemina hurrikaanin jäljiltä. Eilen olin menossa tankille, mutta nähtyäni kilometrin mittaisen jonon, tulin siihen tulokseen, että puoli tankkia riittää ihan hyvin kotimatkaan. Bensan hintakin on noussut taivaisiin- melkein 70 senttiä litra.

Odotettu on myös jalitsukauden alkamista. Walmart tietää, miten fanit saa ostotuulelle. Go Cowboys Go!

Sain Lontoosta postikortin, mutta se antoi odotuttaa itseään pari kuukautta. Tarroista päätellen kävi Filippiineiltä hakemassa vauhtia, nähnyt siis enemmän mantereita kuin minä

Odottelemaan jouduin myös autohuollossa. Tiistaina oli (taas) aika määräaikaishuollon, joten nyt jo kokeneena auton huollattajana osasin eksymättä suunnistaa oikeaan paikkaan ja puhuin niin sujuvaa engelskaa, että jäin ulkomaalaisuudesta kiinni vasta nimeäni tavatessa: "Ai oikeasti, Martta kahdella t:llä, mistä sä oikein tulet?" Kerroin ja hän tiesi Suomen, muttei au pairia. Selitin. Toinen naisasiakas kuuli selostukseni, ja tuli juttusille kertomaan kaukaisista ruotsalaisista sukulaisistaan ja lontoolaisesta ystävästään, jolla on au pair. Siinä aika kuluikin rattoisasti ja lopulta kun huoltomies tuli kertomaan huollon olevan valmis, nyökyttelin sujuvasti jeesjees absoluutli kaikkiin varaosatarpeisiin. Sainkin sitten palata perjantaiaamuna, tällä kertaa neljäksi tunniksi renkaidenjarrujenminkäliekaiken- vaihdon ajaksi. Mutta ei siinä, siellä on pehmeät penkit, free wifi ja Starbucks, joten mikäpäs siinä odotellessa.

Kun on tarpeeksi kauan pois kotimaasta, alkaa odottamaan jo naapurimaidenkin bongaamista. Kysyin lapsilta, että mitä jos minäkin laittaisin takalasiin pari Suomi-tarraa. Sain vastauksen: "Älä laita, äiti ei ehkä tykkäisi". 

Toisinaan sitä myös odottaa, että joku muu ottaisi grillausvastuun. Liekitettyä lohta, taas kerran.

Olen odottanut myös sellaista, että joku keksisi puolestani mitä tekisin ruuaksi joka päivä. Kunnes kysyin googlelta, että "mitä tänään syötäisiin", ja sehän läimäisi minulle sen telkkariohjelman valmiit ruokalistat. Huippuhelppoa, kokeiluun! Skippasin reseptit, joissa luki "simpukka" tai "pannu", jälkimmäinen sen takia, etten jaksanut miettiä miten käännän nimen englanniksi. Pestochickenpot ei kuulostanut hyvältä. Noudatin siis noita reseptejä kolmena päivänä viidestä ja jokainen meni jatkoon. Pinaattilasagne oli huippuhyvää ja mukaterveellistä kasvisruokaa mozzarellajuustokastikkeineen. Walmartilla ei yllättäen ollut Pirkan pinaattilasagnelevyjä, joten jouduin käyttämään täysjyvää, mutta toimi silti. Kikherne-perunakeitto näytti ihan siltä sopalta, mitä Muumimamma aina tekee. Lisäsin soppaan porkkanoita, siksi versioni ei näytä lainkaan samalta kuin reseptin kuva, mutta oli tosi maukasta. En meinannut uskoa sitä omatekemäkseni.

Sellanen soppa. Kävin joutessani Lidlistä ostamassa varrasleipää, toimivat aika hyvin yhdessä. No oikeasti isi lähetti leivät joskus keväällä suklaalevyjen kera, kun vähän kitisin skypessä, että oispa kiva syödä ruisleipää. Suklaat on jo kadonneet, mutta ruista on vielä melkein puolet jäljellä.

Ruokaviikon kruunasi pitsaperjantai kera munakoisopizzan, ja se oli paljon parempaa, kuin miltä kuulostaa! Nämä reseptit on jostain syystä kovin kasvispainotteisia, näissäkin pitsoissa oli vaan tomaattia ja fetaa päällä. Tiesin, että sellaisesta ateriasta tulee nälkäinen ihminen vain kiukkuiseksi, joten laitoin täytteeksi juuston lisäksi kunnon läjän pekonia ja kananmunaa ja aikuisille jalopenoja. Valehtelisin, jos väittäisin, että olisi jäänyt kamalasti ruokaa tähteeksi.

Muy bien!

Ja jälkipalaksi omppupiirakkaa! Odotin puoli vuotta, että meille hommattaisiin kalusto takapihalle, ja nyt se on ollut siellä jo muutaman viikon. Hyttysenpaholaiset vaan meinaa syödä elävältä- ekan ulkoruokailun jälkeen minä voitin hyttysenpistolaskennan 31 osumallani... 

Odottamista on myös joka iltapäivä, kun haen vanhimman lapsen koulusta. Paikalle pitää mennä ajoissa, jos haluaa saada parkkipaikan. Ja sehän on saatava, koska lapsi pitää hakea suunnilleen opettajan käsikynkästä asti. Yleensä otan sitten iltapäiväkahvit ja välipalan mukaan, että tulee sekin odotteluaika hyötykäytettyä. Toisinaan tulee vähän stalkkeriolo, kun syön eväitä ja kyttäilen koululle päin, että milloin ne lapset tulee ulos. Puuttuu vaan se sanomalehti silmänrei´illä.

Yhtenä päivänä meni vähän fiilis kahvinjuontiin, kun mun älyttömän hienoon turistikaupasta ostettuun El Paso-aiheiseen take away- kuppiin oli pesiytynyt joku simpuran ötökkä ja korkin väleistä puski pieniä matoja ihan urakalla. Tuli ikävä omia, jossain muuttolaatikon pohjalla pölyyntyviä Tupperware- astioita, jotka saa kyllä pestyä niin, ettei kukaan jää sinne asumaan. Tässä taas yksi syy, miksi kannattaa ostaa laatua eikä mitään parin euron halpiskippoja. Nyt odotankin, että joku kutsuisi minut täällä Tupperware- esittelyyn. Veikkaan kyllä, että näillä sosiaalisilla verkostoilla saan odotella tovin, joten pitänee tehdä itse asian eteen jotain. Täytyyhän sitä nyt muoviastioiden luvatussa maassa kerran (tai pari) esittelyyn päästä.

Oma pieneläintarhani. Terkkuja teille kaikille, joille ihana ystäväni Sanna lähetti videomateriaalini tilanteesta. En mä oikeasti kiroile niin paljon... 

Että sellaista rallia tällä kertaa. Seuraavan kerran kirjoitan toivottavasti joko Houstonista, matkalta sinne, tai sitten sieltä selvittyäni. Sitä odotellessa!

Martta