Päivä, jona melkein tapasin J.Lo:n

Blogini on elänyt hiljaiseloa viimeiset viikot, mutta eikös se ole niin, että välillä hiljaisuus on kultaa. Olen rauhassa hukkunut kyyneliini ja tukehtunut räkääni, enkä pelkästään sen videokilpailun häviön takia (tulin neljänneksi). On ollut vähän koti-ikävä, eikä nuo joulunpyhät varsinaisesti asiaa auttaneet.

Mutta hätä ei suinkaan ole tämännäköinen, sillä rakkaat perheenjäseneni olivat tehneet minulle (yhtään liioittelematta) maailman hienoimman joulukalenterin. 25 kirjekuorta sisälsivät mm. kirjeitä siskonpojilta, raivostuttavan vaikean jouluristikon, parturiinmenokehotuksen ja onneksi myös suklaata sekä sukulakuja. Lisäksi oli lahjakortti valitsemaani urheilutapahtumaan, ehtona se, että pitää palata Suomeen. Kiristystä. Viimeinen kuori, jonka avasin vahingossa päivän liian aikaisin, sisälsi, tättärärää, Amazonin lahjakortin saatesanoinaan: "että saat ostettua matkalaukun tuliaisia varten". Hah. On ne mahtaneet siellä naureskella tekopukinpartoihinsa, kun epätoivoisesti yritin jotain videoita värkkäillä lahjakortin toivossa (kalenteri oli siis kasattu jo elo-syyskuussa). Kiitos vielä kalenterista kaikille syypäille, se oli ihan huippuhieno!

Joulunvietto itsessään sujui hyvinkin paljon totutusta poiketen. Jouluaattona lensimme Los Angelesiin isovanhempien luokse ja joulupöydässä oli kinkun ja porkkanalaatikon sijaan sushia. Maanantai kului Disneylandissa, ja oli kuulkaas mun elämän ensteks mahtavin joulupäivä, kun sen sai viettää Syylari Cityssä! Päivän päätteeksi oli kuitenkin helpottavaa tietää, että tällä kertaa Disney-huuma kesti vain yhden päivän.

Käveltiin Road 66 pitkin...

... Flooran kahvilaan päiväkahville

Sitten käytiin Martin varikolla säikyttelemässä paria traktoria

Ja homma huipentui Luigin joulutansseihin

Season´s Speedings!

Käytiin myös maailmanpyörässä, jossa oli keinuvat gondolit

Ja sama ruotsiksi, eikun siis pimeällä

Kaikkia asioita ei ihmislapsi voi ymmärtää, ja yksi niistä on minun kohdallani taidemuseot. Kävimme tapanina Getty- museossa, joka on kuulemma kovinkin kuuluisa taidepiireissä. Oikeastaan emme kyllä sisälle asti edes menneet, vaan pyörimme museon pihapiirissä, jossa oli lapsille järjestettyä taidevivahteista ohjelmaa. Museon työntekijä muuten kertoi, kuinka museon rakentamiseen käytetyt valkoiset kivet ovat samaa matskua, mistä Colosseum on tehty, eli kivet on siis kuljetettu Italiasta asti Losin vuorille. Projektiin meni 5 vuotta, 100 laivareissua ja yhteensä 8 biljoonaa dollaria.

Mutta onhan se hieno

Maisema Losiin oli myöskin hieno, tosin kovin sumuinen

Vaan keskiviikkonapa oli mun elämän ensteks mahtavin työpäivä, sillä se sijoittui Anaheimiin Honda Centerille änäripeliin. Aamulla satuin kuulemaan äidin ja pojan välisen keskustelun yläkerrasta:

Äiti: "Me mennään tänään katsomaan jääkiekkoa"
Poika: "Ai! Tuleeko Martta mukaan?"
Äiti: *syvä huokaus* "Martan takia me just mennään"

Ha. Kaikki kuitenkin viihtyivät, varsinkin kun oli sopivasti nachoja ja poppareita naposteltavana. Lapsille oltiin sanottu, että pelissä saa sitten möykätä niin paljon kuin haluaa, ja he ottivat sen tosissaan. "Let´s go Ducks"- huuto (tai kiljunta) raikasi, ja päästiin kuulkaa ihan screenille asti tanssimaan. Elämäni tähtihetkiä.

Kuvassa näkyvä lapsi ihan itse suunnitteli ja ideoi ja toteutti tämän kyltin, en usuttanut (ainakaan kovin paljoa)

Katossa komeili numero kahdeksan, Suomi mainittu!

Suomalaispelaajista oli paikalla vain Vegasin Haula, kun vanha kunnon Vatanen just pääs lähtemään New Jerseyyn

Harmillisesti Vegas voitti 1-4

Käytiin myös privaatilla Losin kiertoajelulla. Tässäpä vähän maallikoille faktoja tiskiin: Los Angelesiksi kutsuttava alue on oikeasti Losin piirikunta, joka koostuu yli 80 eri kaupungista. Los Angelesin kaupunki on yksi näistä. Asukkaita alueella on yli 10 miljoonaa eli sanomattakin on selvää, että liikenne on aika kaoottinen ja ruuhkautunut. Mutta minibussissa on tunnelmaa, varsinkin kun au pair on pakannut eväät isoäidin loputtomista eväsvalikoimista.

Kiertoajeluopas vei meidät heti kättelyssä Hollywoodiin, elokuvabisneksen luvattuun kaupunkiin. Oppaamme oli aiemmin työskennellyt elokuva-alalla, joten hän osasi kertoa, miten wannabe-näyttelijänalun kannattaisi Hollywoodissa toimia. Tai ainakin sen, mitä ei kannata tehdä, eli mennä "ulos verkostoitumaan" perjantai- tai lauantai-iltana, koska silloin kaikki muutkin menevät. Sen sijaan yöelämässä pitää olla sunnuntaista torstaihin, silloin siellä on parhaat verkostoitumismahdollisuudet. Lisäksi motto kuuluu: "fake it 'til you make it", eli siis ihan kamalaa kulissia ja small talkia ihan älyttömän paljon. Päätin hylätä urahaaveeni Hollywood-näyttelijänä.

Hollywoodista matka jatkui naapurikaupunkiin Beverly Hillsiin, jossa näimme häivähdyksen Tom Cruisen kodin savupiipusta ja Dr. Philin talon. Losissa on paljon kiertoajeluita ihan vain kaikkien julkkisten kotien näkemiseen. Tai jos ei koko kodin niin vaikka vaan sen savupiipun, julkimot kun jostain syystä haluavat piilottaa talonsa isoilla pensailla ja puilla. Ajoimme myös maailman kuuluisimman postinumeroalueen 90210 läpi. Sitä kutsutaan Beverly Hillsin slummialueeksi, koska sieltä talon saattaa saada jopa alle 5 miljoonalla. Opas kertoi vastikään käyneensä huvikseen asuntonäytössä, jossa purkukunnossa olleen talon hinta oli 7,5 miljoonaa dollaria. Talo oli mennyt kaupaksi.

Luksusshoppailukadulla ruuhkassa seistessämme opas kertoi, kuinka edellispäivänä kadulla oli ollut arviolta satakunta ihmistä yhden luksusliikkeen edessä tungeksimassa. Kävi ilmi, että Lopezin Jenniferhän se siellä oli shoppailemassa. Julkkiksille on olemassa takaovet ja privaatit vippitilat ostosreissuja varten, mutta kuulemma välillä julkimot haluavat käyttää etuovea ihan vain massahysteriaa aiheuttaakseen. Kysyin, miten myymälöihin pääsee töihin, mutta kuulemma vain talon sisällä etenemällä. Ketään ei palkata suoraan Beverly Hillsiin Rodeo-kadulle, vaan ensin pitää varmistaa, ettei ko. ihminen sekoa esim. filmitähden nähdessään. Päätin hylätä myös urahaaveet vaatekaupan myyjänä.

Hollywoooood!

Walk of Fame. Tällä tähtirivillä on mittaa 18 korttelia, mutta turistit usein skippaavat viimeiset 16

Tässä pohdin, että miksei Kaliforniassa ole kukkia?

Dolby Theatre, Oscarien tapahtumapaikka. Tämä on oikeastaan ostoskeskus vilkkaalla Hollywood Bulevardilla, joten Oscarien aikaan katu on suljettu ja ostoskeskus vuorattu punaisella matolla

Tämän kadun Jennifer sai tulvimaan yli äyräiden

Kiertoajelulla menin jo ihan sekaisin, että mikä maa ja mikä valuutta on kyseessä, ja pyysinkin opasta kertomaan lisää Las Vegasin historiasta. Muutenkin olin ihan ulapalla sijainnistani, koska näin viikon aikana niin paljon aasialaistaustaisia ihmisiä, että unohdin olevani Amerikassa. Esim. taidemuseossa 90% vieraista oli aasialaisia, ja sitten joukossa oli pari jenkkituristia. Ravintolavalintammekin olivat yhtä jenkkibuffaa lukuunottamatta kaikki syömäpuikkomestoja. Mutta mikäpä siinä, Aasia on ihan kiva maa. Eiku siis...

Kerkesimme myös käymään rannalla ihailemassa Tyyntä valtamerta. Sää oli melko sumuinen, niinkuin Losissa yleensä, joten kovin kauas ei merellä nähnyt. Vesi oli kuulemma liian kylmää uimiseen, joten päädyimme lasten kanssa juoksemaan aaltoja päin vaatteet päällä ja sinähän sitten paleltiin jälkikäteen. Mutta oli hauskaa!

Jotkut olivat suppailemassa

Jotkut vain ihailemassa maisemia

Lopuksi vielä kaikkein tärkein eli synttärionnittelut koti- Suomeen maailman parhaalle Aslanille 14- vuotissyntymäpäivänäsi! Tiedän että luet blogiani.

Aslanit on ikuisia

Hyvää uutta vuotta!

Martta

Ps. Äiti, mä tuun viimeistään jouluksi kotiin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koti-ikävästä (ja sen taltuttamisesta)

Intro

Encore