Autolla ajetaan varovarovasti

"Buckle up, every rider, every ride. Click it or ticket"
"Drink. Drive. Go to jail."
"Don´t text while driving. That´s the law."

Nämä ja muut vallan suorasukaiset tekstit pyörivät moottoritien varrella isoilla näytöillä opastamassa ihmisiä ajamaan "ystävälliseen, Teksasin tyyliin". Monesti kuulen ihmisten sanovan, että täällä kaikki ajavat päin honkia, mutta minun mielestä liikenne on melko sujuvaa. Ja jos joku ajaakin vähän hassusti, niin rekisterikilpi paljastaa aina törttöilyn syyn. Kilvestä näkee osavaltion (ja meksikolaisten kohdalla tietysti valtion) ja kaukaisin, minkä olen nähnyt tänne eksyneen, oli Havaijilta (kerran näin kyllä Tanskan rekisterissä olevan auton, mikä oli melko outoa). Tajusin kyllä myöhemmin, että varsinkin kaukaisten osavaltioiden autot on varmaan usein vuokra-autoja, kun itsekin kruisailin pari viikkoa Illinoisin kilvillä meidän auton ollessa peltilääkärissä (en se minä ollut).

Lincolnin mailla

Meillä on olosuhteiden muututtua entisen kahden sijaan nykyään kolme autoa, ja siitä voi pitkällä matikalla nopeasti päässä laskea, että normioloissa jokaisella aikuisella on periaatteessa oma. Isäntäperheeni on vannoutuneita Toyota- kansalaisia, siispä tallista löytyykin Sienna, Avalon ja Camry. Sienna on minivan eli 8-paikkanen tilaihme, jolla yleensä vien lapset kouluun. Jos ollaan koko perhe liikenteessä, minä ja isovanhemmat olemme ne, jotka könyävät takakontin kautta takapenkille kyykkimään siksi aikaa, että joku nostaa ulkopuolelta kaikki penkit ylös. Tosi näppärää, mutta toimii. Ja loppupeleissä aika harvoin meillä on kaikki matkaajat minivanissa.

Avalon on autoista uusin ja kaikkein tyylikkäin, tai lisävarustelluin, tai miten sitä sanotaan. Esim. kattoikkuna tuntui aluksi ihan älyttömän hienolta elementiltä, mutta oonkohan mä sen yhden kerran avannut. Aurinko paistaa sieltä polttavasti sisään ja häikäisee... Avalon on pääasiassa perheen isän työauto, mutta aika usein minäkin sillä kruisailen.

Camry taas on viimeisin autotallintäyttäjämme, tai siis viime kuussa perheen äiti ajoi sen Coloradosta vanhoilta hoodeilta viimein tänne Teksasiin. Ajettuani muutaman kuukauden noilla "hienommilla" autoilla, oli kotoisaa päästä ajamaan Camrylla, koska se vähän rämisee ja kolisee eikä piipitä jokaisesta sivulla/edessä/takana olevasta esteestä. Ei se siis mikään romuauto ole, mutta kyllä sillä ajaessa tulee vähän amisfiilis, vaikka lukion kävinkin.

Tämä kuva on maaliskuulta, kun juuri ajokokeen läpäissyt onnellinen Teksasin ajokortin haltija on ekaa kertaa minivanin ratissa

Katu-uskottavuutta tuovat Teksasin tyyliset "lisävarustelut". Avalon otti kerran vähän osumaa, tätä korjattaessa meillä oli Nissan vuokralla- siitä en tainnut ottaa edes valokuvaa

Autotallimme on siis nykyään melko täynnä. Aluksi vähän jännitettiin, että miten kaikki mahtuvat sisälle, mutta ainakin toistaiseksi ollaan säästytty vahingoilta (koputan puuta)

Kun olin juuri saanut ajokortin ja Sienna piti viedä määräaikaishuoltoon, tarjouduin tietysti heti vapaaehtoiseksi viemään sen sinne. En ollut koskaan ennen huollattanut autoa enkä liiemmin tajua autoista mitään, siis edes suomeksi, saatikka sitten englanniksi. Minulle oli kuitenkin annettu vapaat kädet, että jos jotain pitää uusata niin anna palaa vaan, joten kun korjaajat tulivat kysymään jonkun shockin vaihtamisesta, sanoin vaan jeesjees ja odotin pari tuntia lisää. Siinä oli jotakin muutakin vaihdettavaa, joten jouduin palaamaan seuraavalla viikolla, mutta silloin olin jo ihan pro autohuollossa kävijä. Varasin jopa ajan ihan itse puhelimessa, ajattelin, että nyt olisi yläasteaikainen englanninopettaja ylpeä. Vaikkakaan en ihan tiennyt, mitä varten ajan varasin, mutta asiakaspalvelu oli onneksi asioista paremmin perillä ja homma tuli hoidettua.

Siihen itse ajamiseen totuin kyllä aika nopeasti, homma ei juurikaan poikkea Suomesta muuten kuin kaistojen ja autoilijoiden määrässä sekä liikennevalo ja -ympyräkulttuurissa. Sen sakkoni jälkeen olen oppinut pysähtymään ennen punaisilla oikealle kääntymistä ja vahingoniloisesti hymähdellyt muutamille, joille olen nähnyt kameran räpsähtävän samanmoisessa tilanteessa. Liikennerajoituksia kannattaa noudattaa, yllättäen, varsinkin koulualueilla valvonta tuntuu olevan melko tiukkaa. State troopereiden ja sheriffien autot on kyllä niin pelottavan näköisiä, etten haluaisi joutua koskaan sellaisen pysäyttämäksi. Olen myös oppinut ajattelemaan matkat ja nopeusrajoitukset maileina. Alkuun laskeskelin paljonko esim. 35mph on muutettuna km/h, kunnes kolme kuukautta ajeltuani huomasin, että kojetaulussa näkyy mailien alla myös kilometrit. Vaan tulipa treenattua päässälaskua!

Vähän epäselvä kuva. Ehkä siksi minullakin kesti niin kauan tajuta.

Tämä kuva vain todistusaineistoksi siitä, että välillä täälläkin sataa

Lähestulkoon kaikki autot täällä ovat automaatteja, isoja rekkoja lukuunottamatta. Kysyin perheen isoisältä, onko hän koskaan ajanut manuaalilla, ja hän sanoi, ettei ole koskaan sellaista nähnytkään. Kuulemma autokoulussa sai jo hänen aikanaan päättää, ajaako automaatti- vai manuaalikortin, ja koska kenelläkään ei ole manuaaliautoa, ei sitä ole mitään järkeä ajaa. Täällä sanonta ei siis olekaan "nostan kytkintä" vaan "astun kaasulle".

Paitsi että autot on manuaaleja, ne on myös I S O J A . Ja pääasiassa egonkohotusmielessä, koska harvoin näkee yhdenkään lava-auton lavalla yhtään mitään kuljetettavan. Meidän Sienna on aika iso auto myös, mutta silti näen kuljettajan ikkunasta vain oven, jos viereen ajaa iso lava-auto. Toisinaan myös tuntuu, ettei kaistassa riitä leveys, kun joidenkin autojen renkaat menee niin leveälle ulospäin. Ja kun auto on iso, silloin myös bensankulutus on iso, mutta koska bensa ei maksa juuri mitään, niin silläkään ei ole niin hirveästi väliä. Kävin itse vajaan 400 km reissun yhtenä viikonloppuna ja bensoihin meni alle 20 euroa. Bensa maksaa suunnilleen 2.20 dollaria gallonalta, eli lyhyellä taskulaskinmatikalla alle 60 senttiä litra.

Hahaa, maikkarin Posse on aloittanut kansainvälisen markkinoinnin

El Paso on u-käännösten luvattu kaupunki. Lähestulkoon jokaisella tiellä on keskimediaani, joten vasemmalle kääntyäkseen joutuu usein tekemään u- käännöksen seuraavassa risteyksessä ja ajamaan vähän matkaa takaisinpäin. Varsinkin ruuhka-aikana se on ärsyttävää, mutta ihmiset antaa täällä kyllä hyvin tietä. Vaan vilkunkäyttöä täällä ei osata. Joko sitä ei ole ollenkaan tai sitten se vilkuttaa päinvastaiseen suuntaan mihin ollaan kääntymässä, ja jotkut ottavat varman päälle ja kääntyvät hätävilkut välkkyen. Mutta aika pian siihenkin tottuu, että vilkkuihin ei kannata hirveästi luottaa.

El Paso on myös tietöiden luvattu kaupunki. Tänäkin aamuna taas lasten koulumatkalla jouduin etsimään kiertotietä suljettujen teiden takia ja jumituin ruuhkaan, kun kolmen kaistan sijaan käytössä oli vain yksi. Ei sillä, takapenkiltä tulee kyllä hyvin nopeasti viisivuotiaalta apua ja ohjeita, että mitä tietä pitkin voitaisiin vaihtoehtoisesti ajaa. Hän muistaa kaikkien teiden nimet kotoa koululle, ja matkaa on kuitenkin useampi maili.

Tietöiden lisäksi täällä on paljon rakennustyömaita, kun joka puolelle pystytetään uutta kauppaa/asuintaloa/ostoskeskusta. Saksalainen au pair- kollegani on ollut täällä puolitoista vuotta ja sanoi, että sinä aikana maisema on muuttunut todella paljon uusien rakennusten ja teiden takia. Mietittiinkin, että jos joskus 20v päästä palataan El Pasoon, niin täällä on varmasti ihan eri näköistä. Ja ehkä silloin täällä on jo jotain tekemistäkin, haha.

Tämä au pair- kollegani lähtee tällä viikolla takaisin kotimaahansa. En ollut tajunnut tänne lähtiessä, että kesken vuodenkin joutuu sanomaan heippoja ihmisille. Ajattelin, että homma on selvä sillä, kun Suomessa sanoo adios ja sitten aikanaan itse Amerikasta lähtiessä. En hoksannut, että kaverithan saattaakin lähteä kotiin aiemmin. Vaikka tällä kaverilla on nyt jo aikakin palata äitinsä lihapatojen ääreen, ihan tarpeeksi kauan on ollut jo reissun päällä. Veikkaan, että on pikkusen siisti fiilis nähdä taas perhe ja kaverit niin pitkän ajan jälkeen.

Itse tein viime viikolla virtuaalisen aamukamman ja minulla on 229 amerikanpäivää jäljellä.

Enää.

Vielä.

Mutta otan kyllä ilon irti jokaisesta! Tai ainakin suurimmasta osasta, haha.

Turvallisia kilometrejä!

Martta