Mitähän sitä sit tekis

On ollut viime aikoina vähän inspiraation pula, että mistähän sitä blogiin kirjoittaisi. En viitsisi joka kerta kirjoittaa "tänään vein lapset leirille, sitten hain ne kotiin, tein iltaruoan ja sitten mentiin nukkumaan". Mutta juuri tällaisia epäuskon hetkiä varten on olemassa vannoutuneita blogin lukijoita, joilta voi kysyä vinkkiä. Yksi sanoi: "kirjoita shoppailusta!" ja toinen: "kirjoita vaikka vessaharjasta, ihan sama, luen silti". Valitsin tietysti jälkimmäisen, ihan kiusallani.


No mutta, asiahan on siis niin, että paikalliseen vessaharjaan en ole juuri tutustunut, koska meillä käy kodinhoitaja. Ennen se kävi kahtena viikkona kolmesta, mutta syistä x, y ja z tämä talo on kuin pommin jäljiltä silloin kolmannella viikolla, joten tästä viikosta alkaen saamme nauttia kodinhoitajasta kerran viikkoon. Muy bien! Alkuun oli kyllä vähän kliseinen saippuaoopperaolo, kun espanjaa puhuva meksikolaissyntyinen kodinhoitaja pyöri siivoamassa, mutta nyt se on jo ihan normaalia. Suomeen paluu tulee sitten aikanaan olemaan melkoinen kulttuurishokki, eikä vähiten sen takia, että joudun itse pesemään vessani. (Tekisi mieli kirjoittaa tähän "paitsi jos elämä vie kodittoman ex-aupairin takaisin äidin helmoihin", mutta siitä saattaisi tulla sanomista).

Kodinhoitajilta (heitä on siis kaksi, jotka käyvät vuoroviikoin) on kyllä myös kuullut jännittäviä tarinoita, millaista on olla ulkomaalainen USA:ssa, varsinkin nyt erään valtion päämiehen vaihduttua. Mutta koska tämä on kaikkea muuta kuin politiikkablogi, niin jätän tämän asian puimisen tähän.

Eihän kukaan oikeasti halua lukea vessaharjasta (ja haluan pitää kaikki lukijat tyytyväisinä), joten puhutaan nyt siitä shoppailusta. Shoppailuhan on joka tytön lempipuuhaa! ... ainakin melkein. En nyt ehkä kuulu ihan intohimoisimpiin shoppailijoihin, mutta koska lähdin uuteen maahan melko kevyin matkalaukuin, niin vaatekaupoille on ollut pakko mennä. Täällä on onneksi se hyvä puoli, että oikeat kaupat löydettyään hankinnat saa suoritettua melko pienellä hinnalla. Tai toki kyllähän se vähän kirpasee, kun $2,99 paidasta saa vielä 65% alennusta... Laatu on tietysti perushenkkamaukkaa, mutta jääpähän sitten matkalaukkuun enemmän tilaa tuliaisille (siis itselle tarkoitetuille tuliaisille, hehe), kun vaatteet ehtivät hajota ennen kotiinpaluuta.

Mun kotiintuomiset on kyllä aika pieniä ja verrattain edullisia. Sisälläni asuva numismaatikko halusi välttämättä alkaa keräilemään eri osavaltioiden 25senttisiä. Veljeni kysyi, että aiotkohan palata kotiin, vaikka kokoelma olisi kesken, johon totesin, että ilman Teksasin kolikkoa ei toivoa (pelkoa) mun kotiinpaluusta. Kauanko täällä pitää asua, että sellainen tulee vastaan? #getalife

Mutta niin, shoppaillahan voi muutakin kuin vaatteita. Kävin tässä taannoin paikallisessa alkossa tuliaistequilan ostossa, ja totesin, että tämäkin asia on, tietysti, viety astetta ylemmälle tasolle. Kaupasta sai paitsi juomat, myös kaikki keittiötarvikkeet drinkkien yms. tekoon, lasit, maljat, pöytäkoristeet, kaiken. Parasta oli kuitenkin se, että perällä oli markettityyliin kahvila, jos vaikka väsy ja jano iskee kesken juomaostosten. Tai oikeastaan parasta oli se, kun myyjä sanoi henkkareita katsoessa, että "sä näytät paljon nuoremmalta kuin tässä (puoli vuotta sitten otetussa) valokuvassa". Ha, Teksasin vuoristoilma nuorentaa!

Olisit käynyt Specssaversilla... eikun siis Specsilla

Ruokaostosshoppailut on sitten oma lukunsa. Alkuun minulla kesti ruokakaupassa vähintään puolitoista tuntia, kun kruisailin kärryjeni kanssa pitkin ja poikin väliköitä mitään löytämättä. Edelleenkin kyrsii amerikanlogiikka tuotteiden sijoittelussa ja toisinaan en edes tiedä, mitä etsin, koska en ymmärrä kauppalapun specifejä ruokasanoja. Toisaalta, kirjoitan itse kauppalappuun asioita suomeksi (kun yleensä minä hoidan ruokaostokset), niin isoäiti oli sitten kerran vähän hoo moilasena ruokakaupassa, että mitäs tämä nyt tarkoittaa. Mutta kaikesta ollaan selvitty. Kirjoitinkohan tänne siitä, kun kerran pyysin isoäitiä ostamaan perunoita, ja hän tuli sitten kotiin sanoen: "en tiennyt monta tarvitset, joten ostin varalta kaksi". Siis kaksi perunaa, 8-henkisen perheen päivällistä varten. No, syötiin sitten sinä(kin) iltana riisiä ja ensi kerralla isoäiti pelasi varman päälle ja osti Costcosta 9 kg säkin jättiperunoita. Ne riitti.

Josta pääsemmekin kauppojen aateliin eli tukkupakkaus-Costcoon. Minulla on sinne kanta-asiakaskortti, tottakai, nimellä ja kuvalla varustettuna (nimi tosin on taas väärin, koska täällä ihmisillä ei yleensä ole kolmea etunimeä, joten sain sitten sukunimekseni kolmannen nimeni). Costcosta ei voi ostaa mitään pientä, vaan kaikki tuotteet myydään vähintään kahden paketin seteissä, esim. muroja joutuu ostamaan 1,3 kg kerralla, kun 2 kingsizepakettia on nivottu yhteen. Siksipä sieltä ei kannatakaan ihan kaikkea ostaa, mutta kaikki nopeaan kuluvat jutut, kuten talouspaperi ja juomavesi, ostetaan sieltä. Me juodaan siis pullovettä, koska hanavesi ei käy juotavaksi ellei sitä suodata, joten helpompaa on ostaa pullotettua. Ei kovin ekologista, tiedetään, varsinkin kun isoäiti jostain käsittämättömästä syystä oli ostanut norjalaista artesaanivettä hintaan kolme dollaria pullo... Hmm. No mutta, Norjasta tulee myös lohi. Kysyin kerran kalatiskin mieheltä, että kuinkas monta päivää tämä lohi tänne kulkeutuu, ja hän kovasti väitti, että päivässä se matkustaa. Sanoin olevani Suomesta, että siksi kyselen, ja hän kummastuen: "Mitä ihmettä sinä El Pasossa teet?!" Meinasin vastata, että sitä olen itsekin välillä miettinyt, mutta kerroin sitten olevani supernanny (ihmiset ei yleensä tiedä täällä, mikä on au pair).

Tämä oli ainoa kuva, minkä löysin Costcosta... Noo mutta taustalta näkyy varastohyllyt täynnä kaikkea

Costcon ollessa liian iso, suoritan "normaalit" ruokaostokset Albertsonilla tai Walmartissa. Walmart on "halpiskauppa", tyylikkäimmät ihmiset ei sinne jalallaan astu, joten se on minulle juuri sopiva. Se on iso kauppa, vähänkuin Kärkkäinen, että joutuu kävelemään 2 kilometriä ennenkuin sieltä pääsee ulos, mutta saapahan kaikki saman katon alta. Tällä viikolla kävin hupiostoksilla aurinkolasihyllyllä, ja ostin kymmenet arskat 8 dollarilla (siis yhteensä). Nyt on mitä hukata, ja jos en kaikkia kerkeä hukkaamaan niin loput tuon tuliaisiksi. Ja se mun Walmartilta ostama polkupyörä on edelleen lähes käyttämättömänä autotallissa, sitä en tuo Suomeen vaan testaan sitten keväällä Amerikan tori.fi:n toimivuuden...

Aina sanotaan, että suomalaiset ovat kilttejä jonottajia, mutta jenkit ne vasta ovatkin. Nimenomaan kilttejä ja kärsivällisiä, koska kassatädit/-sedät ottavat kyllä ihan oman aikansa piippaillessaan tuotteita kassaan. Ensimmäisillä kerroilla meinasi käämit palaa, etkö nyt ------- saa niitä yhtään nopemmin liikuteltua, mutta kun tajusin sen olevan maan tapa, jouduin tyytymään kohtalooni. Kassoilla on aina vähintään kaksi työntekijää, joskus jopa kolme: "sisäänheittäjä", joka bongailee valmiita asiakkaita "Hei joko sinä olet valmis, täällä on vapaa kassa!" (siis silloin kun ei ole ruuhka-aika), sitten se joka rahastaa "Löysitkö kaiken mitä tarvitsit?", ja kolmantena pakkaaja, joka kauppakassit kärryyn nostettuaan kysyy: "Tarvitsetko apua näiden autoon nostamisessa, ma´am?". Elämä on tehty helpoksi.

Iski jano

Isäntäperheeni (isoäitiä lukuunottamatta) ei myöskään ole mitään innokkaimpia shoppailijoita, joten he tilaavat lähestulkoon kaiken netistä. Täällä on se hyvä puoli, että posti/fedex/ups/mitänäitänyton tuo kaikki paketit kotiin asti. Kuskista riippuu, viitsiikö hän pysäyttää auton ja tuoda paketin kuistille asti, vai ajaako vaan pihan ajoväylää pitkin ja heittää paketin vauhdista suunnilleen ovelle päin. Tänään meille toimitettiin kosketinsoitin, se kuljettaja sentään kantoi laatikot sisälle asti, kun satuin olemaan kotona avaamassa oven. Yksi paketeista oli melko pieneksi mytyksi rutattu, kuski katsoi sitä hiljaisena ja sanoi: "Se oli tollainen kun mä sain sen". Vanhana varastomiehenä en voinut muuta kuin nauraa ja todeta että selvä, palautetaan jos on rikki.

Siinä onkin siis mulle loppupäiväksi puuhaa, yrittää kasata kosketinsoittimen paloista soiva peli. Tämä on jo toinen yritys, ensimmäinen soitin palautettiin, koska se oli liian pieni. Nyt tämä on oikean pianon kokoinen, niin saa Fur Elisetkin soitettua. Viisivuotias aloitti siis pianotunnit, mutta minusta kyllä ainakin aluksi tuntui, että minä olin eniten innoissani uudesta kosketinsoittimesta. Kävin heti lainaamassa kirjastosta joululaulujen nuotteja, johan se kohta on joulu, niin pitää rueta harjoittelemaan. Joihinkin kauppoihin on muuten tullut jo joulukoristeet, jännityksellä odotan, milloin näen ensimmäiset valoporot ja -pukit juoksemassa talojen katoilla. Saattaa näyttää melko ankealta täällä kuivassa aavikkomaisemassa...

Kuivasta aavikkomaisemasta tuli mieleen tällä viikolla kokemani kauhunhetket. Olin kävelemässä ja vastaan köpötti joka suuntaan liian iso siimaskorpioni. Alkujärkytyksestä selvittyäni tein yhden elämäni rohkeimmista asioista- pysähdyin ottamaan siitä valokuvan. Ja joo, ennenkuin kukaan hyönteisasiantuntija sanoo kyseisen otuksen olevan täysin vaaraton ihmiselle, niin totean vaan, että toisissa se kyllä aiheuttaa hikoilua, pahoinvointia ja halua juosta vastakkaiseen suuntaan. Everything is big in Texas, valitettavasti se koskee myös ötököitä.

Se oli iso.
Sellaista. Pirteätä alkavaa syksyä!

Martta

Ps. Saa ehdottaa blogipostausaiheita. Kaikki ideat otetaan huomioon, mutta kaikkia ei välttämättä toteuteta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Encore

Miten meni noin omasta mielestä?

Koti-ikävästä (ja sen taltuttamisesta)