The Lone Star State - Au pairina Teksasissa

Au pairius alkaa olla minun osaltani finaalissa, joten on oiva hetki itsearvioinnille. Missä onnistuin, missä olisi ollut parannettavaa? Täyttyivätkö odotukset vai jäikö jotain hampaankoloon? Ainakin reissasin niin paljon, että hiilijalanjälkeni on kohta Teksasin kokoinen. Tämä kuva on Disney Worldista Oikeastaan minulla ei ollut hirveästi odotuksia tälle vuodelle. Lähdin avoimin mielin, sellaisella samanlaisella innolla, mikä lapsilla on ensimmäisenä koulupäivänä, kun kaikki on uutta ja ihmeellistä. Halusin oppia puhumaan espanjaa ja haaveilin änäripeliin pääsystä. No, jälkimmäinen toteutui aika massiivisesti, ja espanjaakin puhun ihan mucho muy bien elikkäs nada (=en yhtään). Meksikolainen kodinhoitajamme oli vähän pettynyt, kun esittelin hänelle vuoden aikana haalimani kielitaidon. "Hola, como estas? Bien, gracias. Adios!" En oppinut enempää, koska olin laiska. Lisäksi, koska tietysti pitää löytää joku muu, jota syyttää, paikalliset opiskelutavat eivät sopineet minu...

Näin kadulla pieniä paikallisia taiteilijoita, otin kuvan Vajaa vuosi sitten Amerikkaan saapuessani kohtasin paljon kulttuurillisia eroja ja kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Nyt uuden brasilialaisen au pairin kanssa työskennellessä on tullut taas paljon kulttuurieroja vastaan, ja kantapään kautta opittiin esim. se, että Amerikassa saa laittaa vessapaperit vessanpönttöön, toisin kuin Brasiliassa. Uutta au pairia käytännönasioissa (siis muuallakin kuin vessassa) auttaessa olen tavallaan elänyt uudelleen omia ensimmäisiä päiviäni au pairina. Hauskaa huomata, kuinka ulalla olinkaan silloin niin monesta nyt jo arkipäiväisestä asiasta. Yhteiselomme on lähtenyt sujumaan oikein hyvin. Tietysti minuun olisi tehnyt paremman vaikutuksen, jos hän olisi tiennyt missä Suomi sijaitsee, mutta toisaalta, en minäkään tiennyt, että Brasilian pääkaupunki on Brasilia, eikä Rio de Janeiro. Hänellä ei vielä ole Teksasin ajokorttia, joten saan vielä toistaiseksi pitää kuljettajan roolini. Toivon mukaan...

Vähiin käy, ennenkuin loppuu Aamukammassa lukee 23, uusi au pair on saapunut ja matkalaukku alkaa olla täynnä tuliaisia- vuoteni au pairina lähestyy loppuaan! Tällä viikolla sain parhainta sähköpostia, nimittäin lentoliput kotiin. Kaikki te, jotka hamstrasitte joulun alla suklaakalenterin nopeuttamaan kotiinpaluuni odotusta, voitte alkaa availemaan luukkuja helmikuun 11. päivä, hihii. Tämä watsapilla tullut kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, hästäk aimisjuutuu Ennen au pairiuden loppumista ja reissukuukauden alkamista on kuitenkin vielä muutama velvollisuus hoidettavana, tärkeimpänä tietysti uuden au pairin perehdyttäminen. Hän saapui perjantaina ja minut oli nimetty vastaanottokomitean kapteeniksi, joten olimme yksivuotiaan kanssa kyltteinemme kentällä vastassa. Tuollaiset tosielämän lentokenttäkohtaukset ovat aika jännittäviä, varsinkin kun on vastassa ihmistä, jota ei ole koskaan tavannutkaan. Onneksi digitaaliaikana elämä on tehty helpoksi, joten valokuvien perusteel...

Blogini on elänyt hiljaiseloa viimeiset viikot, mutta eikös se ole niin, että välillä hiljaisuus on kultaa. Olen rauhassa hukkunut kyyneliini ja tukehtunut räkääni, enkä pelkästään sen videokilpailun häviön takia (tulin neljänneksi). On ollut vähän koti-ikävä, eikä nuo joulunpyhät varsinaisesti asiaa auttaneet. Mutta hätä ei suinkaan ole tämännäköinen, sillä rakkaat perheenjäseneni olivat tehneet minulle (yhtään liioittelematta) maailman hienoimman joulukalenterin. 25 kirjekuorta sisälsivät mm. kirjeitä siskonpojilta, raivostuttavan vaikean jouluristikon, parturiinmenokehotuksen ja onneksi myös suklaata sekä sukulakuja. Lisäksi oli lahjakortti valitsemaani urheilutapahtumaan, ehtona se, että pitää palata Suomeen. Kiristystä. Viimeinen kuori, jonka avasin vahingossa päivän liian aikaisin, sisälsi, tättärärää, Amazonin lahjakortin saatesanoinaan: "että saat ostettua matkalaukun tuliaisia varten". Hah. On ne mahtaneet siellä naureskella tekopukinpartoihinsa, kun epätoivoisesti...